Bayer Leverkusenin huippulupauksen Julian Brandtin viime vuonna solmittuun jatkosopimukseen lisättiin ulosostoklausuuli, kertoo Kicker.

Saksan A-maajoukkueessa jo vuonna 2016 debytoinyt Brandt, 22, solmi viime vuonna Leverkusenin kanssa uuden diilin, joka päättyy kesällä 2021. Kickerin mukaan tuohon sopimukseen sisällytettiin 25-30 miljoonan euron ulosostoklausuuli, joka saanee Euroopan suurseurat varpailleen.

Hyökkäyksen eri rooleissa viihtyvä Brandt kertoi hiljattain Sportbuzzerin haastattelussa, että hän ei suunnittele tällä hetkellä lähtöä Leverkusenista.

– Tämä on täydellinen paikka nuorille pelaajille. Ulkopuolelta tuleva paine ei ole niin suuri kuin muissa seuroissa täällä lännessä. Minun on hyvä olla täällä, joten miksi lähtisin?

Brandt on pelannut tällä kaudella 32 ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, ja iskenyt yhteensä seitsemän osumaa sekä antanyt kymmenen maalisyöttöä. Hän on pelannut Leverkusenin edustusjoukkueessa jo 204 ottelua.