Man Cityn pelaaja leikki Guardiolan kärsivällisyydellä: ”Hän sanoi menevänsä Pariisiin, eilen hän oli Barcelonassa!”

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola yllättyi kuullessaan, että joukkueen laitapuolustaja Benjamin Mendy oli väitetysti Hong Kongissa.
Mendy, 24, on parhaillaan sivussa tositoimista polvivamman takia, eikä hän pelaa sunnuntaina Valioliigassa Chelseaa vastaan.
Hänet tunnetaan jalkapallon ulkopuolella aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä. Perjantaina Mendy kertoi julkaisussaan olevansa Hong Kongin kansainvälisellä lentokentällä.
Ranskalaispuolustajan julkaisu tuli yllätyksenä Guardiolalle, joka oli antanut hänelle luvan lähteä korkeintaan muualle Eurooppaan.
– En tiennyt sitä. Hitto, hän on onnekas kaveri, kommentoi Guardiola FourFourTwon mukaan.
– Hän sanoi menevänsä Pariisiin, mutta Hong Kong on todella kaukana.
– Eilen hän oli Barcelonassa!
Guardiolalta kysyttiin, onko Mendyn reissu Hong Kongiin hyvä asia.
– Ei. Ei todellakaan ole!
Mendy tarjosi kuitenkin selvennyksen tilanteeseen sosiaalisessa mediassa.
– Se oli vain vitsailua Uber-kuskini kanssa. En halua mitään ongelmia, Pep, kommentoi Mendy Twitterissä.
Guardiola kommentoi jo aiemmin tällä kaudella Mendyn sosiaalisen median käyttöä ranskalaispuolustajan syötettyä kaksi maalia ottelussa Arsenalia vastaan.
– Välillä hänet haluaisi tappaa ja välillä sitä ajattelee, että ”Vau, mikä pelaaja meillä on”, sanoi Guardiola elokuussa.
– Hän antaa meille energiaa. Mendyllä on vielä paljon kehitettävää. Toivottavasti saamme hänet jättämään sosiaalisen median hieman vähemmälle huomiolle ja kehittämään muutamia asioita.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vedonlyönnin ammattilainen: Jos haluaa ymmärtää peliä, pitää ymmärtää valmentajaa
- Kesätoripodcast: Tapaus Alexander Isak – pelaajan vai seuran puolella?
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 5/5
- Joni Kauko palaamassa Veikkausliigaan
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Joni Kauko palaamassa Veikkausliigaan
- Vedonlyönnin ammattilainen: Jos haluaa ymmärtää peliä, pitää ymmärtää valmentajaa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa