Moisanderin Werder Bremen kukisti Borussia Dortmundin mielettömässä cup-trillerissä, Hradeckyn Leverkusenille shokkitappio

Niklas Moisanderin edustama Werder Bremen voitti tiistaina Saksan Cupissa Borussia Dortmundin rangaistuspotkukilpailun päätteeksi ja eteni puolivälierävaiheeseen. 120 minuutin jälkeen ottelu oli lukemissa 3-3.
WERDER WIR LIEBEN DICH!!!!
Bremen siirtyi johtoon jo viidennellä minuutilla ovelalla vapaapotkukuviolla. Max Kruse tykitti matalan pallon Dortmundin muurin ohi ja Milot Rashica ohjasi pelivälineen sisään. 0-1.
Moisander ja kumppanit joutuivat pirteän alun jälkeen luopumaan pallonhallinnasta lähes täysin. Dortmund siirteli valtaosan ensimmäisestä jaksosta pelivälinettä pelaajiensa välillä, mutta todellisille tekopaikoille päästiin vain harvoin.
Kotijoukkueen tasoitus nähtiin pitkän painostusjakson jälkeen ensimmäisen puolikkaan lisäajalla. Marco Reusin kierteinen vapaapotku Bremenin rangaistusalueen tuntumasta löysi tiensä vasempaan ylänurkkaan. 1-1.
Toisella puolikkaalla ei osumia nähty, vaikka lähellä pariin otteeseen oltiinkin, joten vuorossa oli jatkoaika.
Dortmund tarvitsi jatkoajalla vain yhden paikan siirtyäkseen johtoon. Christian Pulisic sinkosi 105. minuutilla tempokuljetukseen, pelasi Paco Alcácerin kanssa seinän ja ujutti pallon Bremen-vahti Jiří Pavlenkan längeistä maaliin. 2-1.
Isäntien johto kuihtui kuitenkin kasaan jo hetkeä myöhemmin. Kevin Möhwaldin keskitys kimposi Axel Witselin kautta Claudio Pizarrolle, joka taituroi pallon lähietäisyydeltä verkkoon. 2-2.
Bremenin riemu kesti kuitenkin vain viitisen minuuttia. Maximilian Philipp murtautui oikealta laidalta vieraiden rangaistusalueelle ja bongasi syötöllään Achraf Hakimin, joka pääsi sijoittamaan muutamasta metristä. 3-2.
Werder Bremenin pelaajat protestoivat maalia rajusti, sillä pallo osui hyökkäyksen alkuvaiheessa Dortmundin pelaajan käteen. Moisander ja Davy Klaassen saivat palautteistaan keltaiset kortit.
Ottelun käänteet eivät olleet kuitenkaan vieläkään ohi. Martin Harnik puski Krusen antaman kulmapotkun Dortmund-vahti Eric Oelschlägelin näppien kautta sisään, kun kellossa oli 119 minuuttia. 3-3.
Paremmasta ei siis saatu selvyyttä 90 tai edes 120 minuutissa, joten vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu.
Pilkuilla Dortmundin henkinen kantti petti. Pavlenka pysäytti Dortmundin ensimmäisten laukojien, Alcácerin ja Philippin, vedot. Kaikki muut laukaukset upposivat sisään, joten Bremen pääsi aloittamaan voitonjuhlat.
Huuhkajien ykkösvahdin, Lukas Hradeckyn, Bayer Leverkusen taas kärsi tiistaina nöyryyttävän tappion. Viime kaudella Eintracht Frankfurtin kanssa kilpailun voittanut Hradecky joutui poimimaan pallon verkostaan kahdesti, kun Leverkusen hävisi Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle Heidenheimille 1-2.
Werder Bremenin ja Heidenheimin lisäksi paikkansa puolivälierissä varmistivat tiistaina myös HSV ja Paderborn. Keskiviikkona viimeiset jatkopaikat ratkeavat otteluissa Holstein Kiel-Augsburg, RB Leipzig-Wolfsburg, Schalke-Fortuna Düsseldorf ja Hertha Berlin-Bayern München.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot