Nuori suomalaishyökkääjä palasi kentille FA Cupissa – Brentford teki komeaa seurahistoriaa
Kuva: Getty Images
19-vuotias suomalaishyökkääjä Marcus Forss pääsi ensimmäistä kertaa sitten elokuun lopun irti Brentfordin edustusjoukkueessa, kun hän tuli kentälle 72. minuutilla ottelussa Barnetia vastaan. Selkävamma päätti Forssin syyskauden jo varhain, mutta nyt hän palasi parrasvaloihin haettuaan sitä ennen jo pelituntumaa Brentfordin reservijoukkueesta.
Forssin paluuottelu oli FA Cupin neljännen kierroksen uusintaottelu, ja se päättyi Brentfordin 3-1 -voittoon. Forssin tullessa kentälle tilanne oli jo 3-0. Neljännesvälierissä Brentford kohtaa vieraskentällä Swansean.
Brentfordin valmentaja Thomas Frankia Forssin palaaminen sairastuvalta tositoimiin luonnollisesti ilahdutti.
– Oli hienoa nähdä Marcuksen taas pelaavan. Hän on ollut loukkaantuneensa. Hän pelasi cupissa ja teki maalin Southendia vastaan vieraissa. Nyt hän on ollut sivussa kolme tai neljä kuukautta, joten on hienoa, että hän sai minuutteja ja voi taas auttaa joukkuetta, Frank totesi pelin jälkeen Football London -sivuston mukaan.
Brentford teki samalla myös seurahistoriaa, sillä ensimmäistä kertaa seurahistorian aikana se on tehnyt vähintään kolme maalia viidessä perättäisessä ottelussa.
– Yllättävää kyllä, oma viestintätiimini kertoi siitä minulle kaksi minuutta sitten. Sitä ennen en tiennyt asiasta. Se on äärimmäisen miellyttävää. Etenkin siksi, koska haluamme pelata luovaa ja viihdyttävää jalkapalloa. Jos haluaa tehdä niin, niin tietysti sitä toivoo tekevänsä myös maaleja silloin tällöin, Frank myhäili.
– Olemme näyttäneet säteileviltä, ja aina kun hyökkäämme, tuntuu siltä, että luomme maalipaikkoja ja teemme maaleja. Se synnyttää vain lisää ja lisää itseluottamusta. Toivottavasti sama menoo jatkuu.
3+ - @BrentfordFC have scored three or more goals in five consecutive games in all competitions for the very first time since entering the Football League in 1920. Popcorn. #FACup
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin