Teemu Pukilla huippumahdollisuus rikkoa Mestaruussarjan ”Suomen ennätys” – ”Aika hyvällä prosentilla maaleja tehnyt”
Viasatin ja Viaplayn tarjonnassa on sunnuntaina melkoinen herkkupala
Pukki-partyn ystäville. Championshipin hännänhuippu Ipswich vierailee
Norwichissa.
Teemu Pukki on ainakin suomalaisten erikoistarkkailun alla,
sillä hän on enää yhden maalin päässä sarjan ”Suomen ennätyksestä” –
Shefki Kuqi teki aikoinaan juuri Ipswichin riveissä kauden aikana 19
maalia, yhden enemmän kuin Pukilla on nyt kasassa.
– Shefki oli tietysti puhdasverinen maalintekijä. Tuohon aikaan ”Kosovon
Härkä” oli todella paha pideltävä, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva muistelee
entistä joukkuekaveriaan SuomiFutis-sivustolle.
– Hänen yhden kauden maalimääränsä, 19, on todella merkittävä. Jos, ja
todennäköisesti kun, Teemu menee rinnalle ja ohi, kysymyksessä on kova
saavutus.
Kanervan mukaan on täysin mahdollista, että Championshipin suomalaisten
maaliennätystä ainakin sivutaan sunnuntaina. Hän myös muistuttaa, että
Pukin merkitys on muutakin Norwichille kuin puhdas maalinteko.
– Norwich on tietysti suuri ennakkosuosikki sunnuntain peliin. Sen
kertoo sarjataulukkokin. Jos Norwich saa pelinsä kulkemaan normaalilla
tavalla, maalintekotilanteita syntyy ”Temelle” varmasti. Ja aika hyvällä
prosentilla hän on maaleja tällä kaudella tehnyt.
– Kausi on ollut muutenkin menestys. Teemu osallistuu myös
puolustuspeliin tunnollisesti niin seurajoukkueessa kuin
maajoukkueessakin. Lisäksi on hän ollut monessa Norwichin maalissa
syöttäjänä tai toisena syöttäjänä.
Norwichin ja Ipswichin välinen kamppailu alkaa sunnuntaina kello 14.00.
Peliä voi seurata Viasatin ja Viaplayn kautta.
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa