Championship
Derby – Wigan
Tiistai 05.03. klo 21:45

Tiistain ainoassa Championship -rästiottelussa välejään ratkovat Derby ja Wigan. Derby yrittää kovasti kivuta playoff-sijoille, kun taas Wiganissa yritetään kasvattaa eroa putoamisviivaan.

Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat monella tavalla erilaiset, sillä Derby kärvistelee kolmen suoran tappion ja neljän voitottoman ottelun putkessa. Heikomman jakson selättänyt Wigan taas viilettää viiden tappiottoman ottelun sarjassa – olkoonkin, että niistä valtaosa on päättynyt tasapeliin.

Derby – huono jakso päällä

Derby alkaa saada kriisijoukkueen leimaa päälleen. Tulokset ovat olleet alakuloisia jo pidemmän aikaa, mutta lauantaina saavutettiin pohjakosketus. Aston Villa latoi jo ensimmäisellä jaksolla taululle tylyt 4-0 lukemat ja Frank Lampardin Pässit osasivat hädin tuskin pukukoppiin höykytyksen jälkeen.

Lisäksi huolestuttavaa on, ettei viimeisessä kolmessa pelissä Derby ole tehnyt yhtään maalia. Nyt on kasvojenpesun paikka ja manageri Lampard onkin vaatinut joukkuettaan löytämään uudestaan aikaisemmin kaudella nähtyä laatua otteisiinsa.

Wigan – lisää pisteitä tarvitaan

Wiganilla on tappioton otteluputki meneillään. Joukkue tarvitsisi kuitenkin kipeästi lisää pisteitä päästäkseen väljemmille vesille putoamiskamppailusta. Peliesityksiltään joukkue on ollut kylläkin sijoitustaan parempi. Viikonloppuna joukkue kiusasi kotonaan Middlesboroa ja maaliton tasapeli jonkun verran mairittelee Athleticia. Wigan tarvitsisi kolmen pisteen voittoja saadakseen hieman rakoa Championshipin pahnanpohjimmaisiin.

Derby vs. Wigan

Voittaakseen sitkeän Wiganin, Pässien pitää tehdä täydellinen ryhtiliike. Kotonaan Derby on toki suosikki, mutta rugbykaupungin pojat eivät ole vailla mahdollisuuksia. On mielenkiintoista nähdä, pystyykö Derby kääntämään kurssiaan rästipelissä.

Wigan pyrkii varmasti tarkkaan peliin ja maali-odotusarvo ei nouse korkeuksiin. Näin ollen sekä Wiganin yltäminen pisteille (aasialainen tasoitus +0.5 kertoimella 1,89) että maalilukujen jääminen pieneksi ovat hyviä pelivalintoja tähän taistoon.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun Derby – Wigan ja kohteeseen aasialainen tasoitusveto Wigan +0.5 maalia. Jos Wigan yltää ottelussa pisteille, saat 189 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Derby voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.