Englanti voitti maanantaina EM-karsintaottelussa Montenegron vieraissa 5-1.

Ottelussa kävivät ajoittain tunteet kuumana, ja myös katsomossa törttöiltiin. Euroopan jalkapalloliitto Uefa syyttää Montenegroa kannattajien rasistisesta käytöksestä Englannin tummaihoisia pelaajia kohtaan.

Montenegron kapteenin ja topparin Stefan Savićin mielestä Englannin joukkue käyttäytyi ylimielisesti ja nosti erityisesti esiin keskikenttäpelaaja Jordan Hendersonin, joka tarjosi hänen mukaansa sarkastisesti pelipaitaansa Nikola Vukčevićille heidän otettua yhteen kaksinkamppailutilanteessa.

– Me kaikki tiedämme, että Englanti on paljon meitä isompi joukkue, mutta minusta tuntuu todella pahalta, että urheilen samassa lajissa kuin jotkut pelaajat, kommentoi Savić Mirror-lehden mukaan.

– Esimerkiksi Jordan Henderson sanoi sarkastisesti eräälle pelaajallamme normaalin kaksinkamppailutilanteen jälkeen, että hän antaisi hänelle pelipaitansa ottelun jälkeen.

– Se on rumaa ja epäkunnioittavaa. Sanoin hänelle, että hän on liian hyvä käyttäytymään tuolla tavalla.

– Me olemme ylpeitä. Minä pelaisin mieluummin tämän joukkueen kanssa, ja päästäisin viisi maalia, kuin joidenkin ylimielisten englantilaisten kanssa.