Huuhkajien puolustajaa odottaa uusi taistelu peliminuuteista: ”Ikinä ei ole hyvä hetki loukkaantua”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien puolustajan Jukka Raitalan vuosi Yhdysvalloissa on lähtenyt epäonnisesti käyntiin.
Kolmatta kauttaan Major League Soccerissa ja toista kauttaan kanadalaisseura Montreal Impactissa pelaava Raitala, 30, kamppaili polvi- ja nivusvaivojen kanssa joukkueen harjoituskaudella. Häneltä jäi väliin kolme harjoitusottelua, ja MLS:ssa minuutteja on kertynyt alkaneella kaudella vasta 14.
Raitala istui penkillä San Jose Earthqukesia ja Houston Dynamoa vastaan, mutta pääsi vartiksi kentälle viime viikolla kolmannen kierroksen ottelussa Orlando Cityä vastaan.
Häntä ei valittu loukkaantumisen takia myöskään Suomen EM-karsintaryhmään, joka kohtaa vieraissa ensin Italian lauantaina ja Armenian tiistaina.
Viime kaudella Raitala pelasi puolustuksen eri rooleissa MLS:ssa 28 ottelua, joista hän aloitti vain kolme penkillä.
– Loukkaantumisia ja pelikieltoja tulee. Silloin joku muu saa mahdollisuuden, ja heidän on käytettävä se, kommentoi Raitala Montreal Gazetten mukaan.
– Saa nähdä, mitä ensi viikolla tapahtuu, mutta minulla on todella hyvä olo ja olen valmis näyttämään, mihin pystyn.
– Ikinä ei ole hyvä hetki loukkaantua. Se oli vaikeaa. Se on valitettavasti osa tätä lajia.
Montreal Impact pelaa seuraavan ottelunsa 30. maaliskuuta Sporting Kansas Cityä vastaan. Impactin puolustuksesta on sivussa vakioavauksen ranskalaistoppari Zakaria Diallo, joka katseli punaista edellisellä kierroksella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”