Italialaislähde huhuilee: Palaako menestyskaksikko yhdessä Juventuksen valmentajiksi?
Kuva: Getty Images
Juventus voi siirtyä ensi kaudella taas uuteen komentoon, sillä kulisseissa kuiskitaan, että kohti viidettä perättäistä mestaruutta purjehtiva Massimiliano Allegri mielii kesällä uusien haasteiden pariin. Tuttosportin mukaan seuraajan etsintä on kovassa käynnissä.
Sivuston mukaan mahdollisina ehdokkaina on pyöritelty Zinedine Zidanea ja jopa Manchester Cityn Pep Guardiolaa, mutta kärkiehdokkaaksi on nousemassa italialainen Antonio Conte. Aisaparikseen Conte voisi saada pelaajalegenda Andrea Pirlon.
Conte luotsasi Juventusta jo vuosina 2011-2014, jolloin seura voitti kolme mestaruutta putkeen. Conte lähti kesällä 2014 Italian maajoukkueen luotsiksi, ja putki on sittemmin venynyt Allegrin komennossa.
Nyt 39-vuotias Pirlo puolestaan pelasi Juvessa neljä kautta vuosina 2011-2015 ennen kuin hän siirtyi MLS:n New York City FC:hen. Pirlo pelasi MLS:ssä vielä kaksi ja puoli kautta ennen kuin lopetti uransa vuonna 2017.
116 A-maaottelua pelannut Pirlo on kiistatta yksi Italian modernin ajan tärkeimmistä jalkapalloilijoista.
Lähde: Calciomercato
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa