Juventuksen maalivahti muistelee häitään: Ex-joukkuekaveri nautiskeli hieman liikaa – ”Löysimme hänet puskasta nukkumasta”
Kuva: Getty Images
Juventuksen maalivahti Wojciech Szczęsny kertoo Foot Truckin haastattelussa, että hänen entiselle joukkuekaverille Jack Wilsherelle maistui alkoholi vähän turhankin hyvin Szczęsnyn häissä.
Kaksikko edusti samaan aikaan Arsenalia yli kymmenen vuoden ajan. Kesällä 2017 Szczęsny siirtyi Juventukseen ja Wilshere jätti Arsenalin vuoden myöhemmin ja lähti toiseen lontoolaisseuraan West Hamiin.
Szczęsnyn mukaan Wilshere on yhä hänen hyvä ystävänsä.
– Hän ja Grzegorz Krychowiak ovat parhaat ystäväni.
– Hän (Wilshere) veti häissäni sellaiset kännit, että me etsimme häntä kaikkialta kaksi tuntia ja löysimme lopulta hänet nukkumasta puskassa.
Szczęsny vietti ensimmäisen vuotensa Juventuksessa legendamaalivahti Gianluigi Buffonin oppipoikana ja tuuraajana. Buffon siirtyi viime kesänä Paris Saint-Germainiin, joten Szczęsny peri ykköstorjujan paikan.
Puolalaismaalivahti uskoo, että Wilsherekin voisi pelata jossain Euroopan suurseurassa, jos hänen kroppansa kestäisi.
– Hänellä oli yksi loukkaantuminen, jota hän ei ikinä todella korjannut, ja se on aiheuttanut taas seuraavan ja seuraavan vamman.
– Hän on yksi suurimmista lahjakkuuksista, joita olen ikinä tavannut.
– Hän pelaa loukkaantumisten takia nyt West Hamissa. Muuten hän olisi jossain Euroopan isossa seurassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen