Juventuksella ei tullut perjantaina ikävä portugalilaishyökkääjä Cristiano Ronaldoa, joka sai lepovuoron otteluun Udinesea vastaan.

Päävalmentaja Massimiliano Allegri päätti lepuuttaa muitakin avainpelaajiaan. Ronaldon lisäksi torinolaisten penkillä aloittivat esimerkiksi Mario Mandžukić, Giorgio Chiellini, Paulo Dybala ja Leonardo Bonucci, joka hälytettiin tosin kentälle jo 25. minuutilla Andrea Barzaglin loukkaannuttua. Dybala päästettiin irti noin 20 minuuttia ennen loppuvihellystä.

Ronaldon tilalla piikissä aloitti 19-vuotias italialaishyökkääjä Moise Kean, joka pääsi ensimmäistä kertaa avaukseen tämän kauden Serie A:ssa.

Kean oli pelannut ennen perjantaita tällä kaudella vain 76 minuuttia, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, mutta hän tuurasi tähtihyökkääjä Ronaldoa loistavasti.

Nuori italialaiskärki iski jo avauspuolikkaalla kaksi osumaa Udinesen verkkoon. Ensimmäinen maali syntyi 11. minuutilla, kun Kean ohjasi Alex Sandron matalan keskityksen muutamasta metristä sisään.

Keanin toinen täysosuma näki päivänvalon 39. minuutilla, kun hän riisti pallon itselleen keskikentällä ja rynnisti pitkään spurttiin. Hän päätti hyökkäyksen ovelalla tuikkauksella etunurkkaan.

JuventusFC 🇬🇧🇺🇸

@juventusfcen
Remember the name... ⚽️⚽️

#JuveUdinese #FinoAllaFine #ForzaJuve

Hän oli vahvasti mukana myös Juventuksen kolmannessa maalissa hankkimalla pilkun, jonka Emre Can ampui 67. minuutilla sisään.

Hetkeä myöhemmin Blaise Matuidi teki kotijoukkueen neljännen maalin. Kevin Lasagna pääsi iskemään kavennuksen Udineselle viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Kean otettiin vaihtoon 80. minuutilla ja hänen tilalleen asteli 18-vuotias debytantti Hans Nicolussi Caviglia. Kean on nyt pelannut Juventuksen edustusjoukkueessa yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä yhteensä neljä maalia.

Juventus kohtaa seuraavassa ottelussaan ensi tiistaina Atlético Madridin Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa. Atléti voitti ensimmäisen osan kotonaan 2-0.