Espanjalaislehti Marca uskoo, että Real Madrid tiedottaa maaliskuun aikana ensimmäisestä vahvistuksestaan ensi kauden joukkueeseensa. Jos kaikki menee hyvin, saadaan asiat kirjoihin ja kansiin jo niin pian, että sopimus päästään julkaisemaan ensi viikolla.

Kyseessä on Brasilian A-maajoukkueeseen noussut ja paikasta Copa Américaan taisteleva toppari Éder Militão. 21-vuotias Militão on pelannut Mestarien liigan puolivälieriin edenneessä Portossa niin UCL:ssä kuin Portugalin pääsarjassakin lähes pelkästään täysiä 90-minuuttisia. Mies onkin summannut kauden aikana jo yli 3 000 peliminuuttia.

186-senttisen topparin urakehitys on ollut nopeaa, sillä hän pelaa Euroopassa vasta ensimmäistä kauttaan. Porto hankki miehen viime elokuussa seitsemän miljoonan euron siirtosummalla Militãon kasvattajaseura São Paulosta.

Porto on näillä näkymin yli seitsenkertaistamassa Militãoon sijoittamansa rahat, sillä puolustajan sopimuksessa on 50 miljoonan euron ulosostohinta. Real Madrid ei halua siirron kanssa aikailla, sillä heinäkuun puolivälin jälkeen summa nousee 75 miljoonaan.

Marcan mukaan Porto, Real Madrid ja Militão ovat jo päässeet lopulliseen sopuun siirrosta.

[readmore from=Real-Madrid]

Militão pelasi syyskauden keskuspuolustuksessa, mutta kevään aikana hän on esitellyt monipuolisuuttaan jouduttuaan siirtymään oikealle laidalle Pepen saapumisen myötä. Paikkansa brassi on täyttänyt laidallakin, mutta omin tontti hänelle on kuitenkin puolustuksen keskustassa.

Marca uskoo, että Militãon saapumisen myötä joukkueen puolustukseen tehdään tilaa lähettämällä Jesús Vallejo lainalle. Toinen vaihtoehto on myydä Vallejo, mutta sisällyttää siirtoon takaisinosto-oikeus.