Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
Kuopion Palloseuran kissanpäivät jatkuvat. Se sai tänään hyviä uutisia, joita riitti muutenkin yllin kyllin, kun VPS ja AC Oulu menettivät eilen lauantaina pisteitä.
Sunnuntaina oli FC Interin vuoro jäädä tyhjin käsin. Se hävisi kotonaan Kupittaalla IF Gnistanille luvuin 1–2. Gnistan nousi voittonsa myötä sarjassa jo kolmanneksi.
KuPSilla on viiden pisteen karkumatka Interiin. Ero Gnistaniin onkin sitten kahdeksan pistettä.
Inter hallitsi avausjaksolla palloa 66 prosenttia ajasta, mutta se oli vierasjoukkue Gnistan, joka iski kahdesti. Ensimmäinen maali näki päivänvalon 23. minuutilla. Joakim Latonen katkaisi Interin syötön, ja häneltä pallo kimposi suoraan Adeleke Akinyemille läpiajoon. Akinyemin vauhti riitti toppari Ilari Kangasniemeä vastaan. Viimeistely ohi Eetu Huuhtasen oli hallittu.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Eurokentillä Başakşehir FK:ta vastaan suitsutusta saanut Kangasniemi joutui valokeilaan myös Gnistanin 2–0-maalissa. Hän päästi Latosen karkuun ja päätti vetää tämän nurin rangaistusalueella. Latonen laittoi itse hankkimastaan rankkarista pallon verkkoon. Inter pelasi toisen puoliajan miehen vajaalla, koska Kangasniemi sai taktisesta rikkeestään suoran punaisen kortin.
Silti Inter yritti vimmaisesti tulla tulokseen kiinni.
Torstain Konferenssiliigan ottelua varten lepuutettu Alie Conteh otettiin sisään tauolla. Conteh, 21, tekikin Interin ainokaisen pilkulta, kun ottelua oli pelattu 51 minuuttia.
Interin olisi pitänyt tulla tasoihin ottelun lisäajalla. Slovakialaisvahti Matej Jurička haparoi matalan keskityksen vaaralliselle alueelle viiden metrin päähän maalista, mistä Interin Prosper Ahiabu kiskaisi pallon kuitenkin taivaan tuuliin. Näin ollen 1–2-lopputulos jäi voimaan.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”