Valioliiga
Manchester City – Watford
Lauantai 09.03 klo 19:30

Valioliigan lauantain iltaottelussa mestaruustaistossa lievästi niskan päällä oleva Manchester City isännöi sarjassa kahdeksantena porskuttavaa Watfordia. Ottelu on etukäteen kotijoukkueen heiniä ja Manchester City voittaa sen useammin kuin neljä kertaa viidestä. Vetomielessäkin ottelu herättää mielenkiintoa – mutta tällä kertaa siihen otetaan hieman totutusta poikkeava tulokulma.

Manchester City: kuilun partaalta takaisin mestaruustaistoon

Valioliigakaudesta 18/19 näytti jo tulevan Liverpoolin näytöstä, mutta kuinkas kävikään: Pep Guardiolan Manchester City toipui joulunajan kriisistä ja palasi voittojen tielle. Tämän vuoden puolella vuorostaan Livepoolin kone on yskähdellyt – paikoitellen hyökkäyksistä on puuttunut totuttu luovuus ja otteista on kuultanut läpi jopa suoranainen pelko. Niinpä mikään ei ole vielä ratkennut mestaruuden suhteen.

Viime viikolla City vieraili Bournemouthin luona, eikä kotijoukkue saanut ottelussa minkäänlaista maalipaikkaan viittaavaakaan. Cityn suoritus oli näennäisen niukasta 0-1 voitosta huolimatta hyvin kokonaisvaltainen ja samanlaisella pelillä tulee Watfordillekin hankala iltapuhde.

Guardiola saattaa hieman kierrättää miehistöään, sillä viikolla vastaan tulee Mestarien Liigassa Schalke. Penkiltä löytyy kuitenkin laatua yllin kyllin. Kevin De Bruyne loukkaantui viime viikonloppuna ja on melko varmasti pois.

Watford: paineetonta pelaamista

Watfordilla ei ole tällä hetkellä hätäpäivää. Se on sarjassa turvallisella paikalla ja pelit sujuvat mukavasti. Viime viikonloppuna joukkue oli jo hätää kärsimässä Leicesterin kanssa, mutta hieman pelitapahtumien vastaisesti Watfordin Andre Gray onnistui tekemään lisäajalla voittomaalin.

Lauantaina Watfordin roolina on yrittää pitää Cityn maailmantähdet kurissa. Mikä muu tahansa tulos kuin kotivoitto olisi tässä ottelussa jättiyllätys. Watfordin terveystilanne on hyvä.

Vetosuositus

Cityn voitto on ns. kirkossa kuulutettu ja vetomarkkinat sen mukaiset. Niinpä viime lauantain suorituksesta rohkaistuneena otetaan vetomuodoksi Molemmat joukkueet tekevät maalin – EI kertoimella 1,82. City jää tuskin ottelussa ilman maaleja, mutta Watfordilla voi olla suuria haasteita saada kuparista rikki.

.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun Manchester City – Watford ja kohteeseen Molemmat joukkueet tekevät maalin – EI. Jos näin käy, saat 182 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos molemmat joukkueet tekevät ottelussa maalin, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.