Manchester United olisi pudonnut jatkosta valioliigatulkinnoilla – Uefalla VAR:n käyttöön eri painotukset

Manchester United eteni keskiviikkona Mestarien liigan kahdeksan parhaan joukkoon vierasmaalisäännön turvin haettuaan Pariisista PSG:ltä 3-1 -voiton. Ottelun puhutuin tapahtuma nähtiin lisäajalla, kun erotuomari Damir Skomina myönsi Unitedille rankkarin Presnel Kimpemben käsivirheen seurauksena tarkistettuaan tilanteen sitä ennen videolta.
Asiantuntijoiden mukaan Valioliigassa kyseisestä tilanteesta ei mitä todennäköisimmin olisi tuomittu rankkaria, mutta UEFA otti keväällä käyttöön erilaiset painotukset käsivirhetilanteissa. Puhumattakaan tietysti siitä, ettei Valioliigassa vielä edes käytetä VAR:ia. VAR otettiin kyytiin helmikuussa alkaneissa neljännesvälierissä ja tällöin UEFA:n erotuomarijohtaja Roberto Rosetti kertoi tuomarien käsivirheohjeistuksesta näin:
– Ei ole helppoa nähdä onko käsivirhe tahallinen, koska en voi sanoa koskaan nähneeni puolustajan tekevän tahallisen käsivirheen, Rosetti totesi tammikuussa antamassaan ohjeistuksessa Independentin mukaan.
– Suuri haaste on käsivarren asento. Kun käsivarsi on täysin irti vartalosta olkapään yläpuolella, siitä pitää viheltää rankkari. Jos puolustaja tekee vartalostaan isomman blokatakseen pallon, se ei ole reilua.
– On eri asia, jos puolustaja haastaa tai pelaa palloa, ja se pomppaa. Jos hän kuitenkin yrittää blokata keskitystä tai maalilaukausta ja levittää vartalonsa, on kyseessä käsivirhe.
Ylläolevan tekstin valossa Damir Skomina päätyi mitä ilmeisimmin oikeaan ratkaisuun tuomitessaan Manchester Unitedille otteluparin ratkaisseen rankkarin. Rosetti kuitenkin tunnusti jo helmikuussa Roomassa pitämässään lehdistötilaisuudessa, että ongelmatonta VAR:n käyttöönotosta ei suinkaan tule.
– Ei se täydellinen ole. Tämä järjestelmä ei voi poistaa keskusteluja jalkapallosta, koska odotukset ovat aina korkeat ja näytön toisella puolen on edelleen ihminen, Rosetti muotoili Football-Italian mukaan.
– Muutama vuosi sitten keskustelimme kuitenkin maaleista, jotka tehtiin kahden metrin paitsioasemasta. Nyt se on mahdotonta. Ristiriitaisia päätöksiä tulee edelleen, mutta projekti on uusi ja sitä viritetään yhä.
– Tuomarit ovat iloisia VAR:n käytöstä, koska ideamme on tukea heitä ja auttaa vähentämään virheitä. Tärkeimmät eurooppalaiset sarjat käyttävät teknologiaa jo, ja ensi kaudesta alkaen myös Valioliiga. Pienemmätkin maat valmistautuvat siihen jo.
Rosetti kuitenkin muistutti vielä siitä, että päätöksen tekee edelleen kentällä oleva tuomari.
[readmore from=VAR]
– Päämäärä on eliminoida selvät virheet, koska tuomaria VAR ei voi korvata. Emme halua tuhota jalkapallon henkeä. Tavoittelemme tuomioiden yhdenmukaisuutta, mutta se on kuitenkin utopistinen visio. Jokaisessa tilanteessa täytyy olla tulkintaa.
– Haluamme tuomarin katsovan videon omin silmin ja tekevän oman päätöksensä. VAR on turvaverkko.
Nyt odotetaan yleisesti, että VAR- ja käsivirhetulkintoja yhdenmukaistetaan, joten Valioliigassakin nähdään ensi kaudella mahdollisesti nykyistä enemmän rangaistuspotkuja.
Lue myös näkökulma VAR:sta ja käsivirhetulkinnoista täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS