Todennäköisyydet eivät ole Huuhkajien puolella – peliyhtiö povaa jopa Armeniaa suosikiksi Suomea vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen taival EM-karsinnoissa käynnistyy lauantaina Italiaa vastaan. Todennäköisyydet eivät tällä hetkellä ole Huuhkajien puolella.
Suomi lähtee oletetusti altavastaajana Italian vieraaksi, mutta vedonlyöntiyhtiö Betsson pitää Suomea myös ensi tiistaina pelattavassa Armenia-ottelussa ennakkoon heikompana.
Huuhkajilla on ollut ikäviä loukkaantumisia EM-karsintojen avausottelun alla. Ryhmästä ovat jääneet vammojen takia pois Jere Uronen, Roman Eremenko, Joel Pohjanpalo, Jukka Raitala sekä esimerkiksi Jasse Tuominen.
Toisaalta myös Italialla on ollut loukkaantumishuolia. Italialta ovat varmuudella pois laiturit Lorenzo Insigne sekä Federico Chiesa. Lisäksi perjantaina Sky Italia kertoi, että laitapelaaja Alessandro Florenzi olisi jäämässä sivuun Suomi-ottelusta. Siitäkin huolimatta Italia lähtee selkeänä ennakkosuosikkina otteluun.
– Markku Kanerva tuskin tulee asettelemaan Suomen joukkuetta ”bussiksi” maalin eteen, mutta ennemmin tai myöhemmin Italia tulee Suomen siihen muotoon pakottamaan. Pitää muistaa, että tässä pelissä Italialla on kotiyleisön edessä kasvojenpesun paikka: Sen viimeisimmässä karsintapelissä Ruotsi sulki Italian tien MM-kisoihin, toteaa Betssonin tiedotteessa Head of Marketing Jussi Nurmi.
Monien papereissa Suomi lähtee kuitenkin ensi tiistain otteluun Armeniaa vastaan selkeästi hakemaan kolmea pistettä. Ennen Italia-ottelua Betsson pitää Suomen voittoa epätodennäköisempänä kuin Armenian voittoa, tosin hyvin pienellä erolla.
Armenian joukkue koostuu pääasiassa maansa pääsarjaa edustavista pelaajista. Joukkueen suurin tähti on kuitenkin Arsenalissa pelaava Henrikh Mkhitarjan. Armenia kohtaa avausottelussaan Bosnia ja Hertsegovinan vieraskentällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa