Ajax-kippari uskoo sensaatioiden jatkuvan: ”Olemme jo pudottaneet kaksi suosikkia”
Kuva: Getty Images
Ajax järjesti tiistaina jälleen ison sensaation, kun se pudotti ulos Mestarien liigan välieristä Juventuksen. Amsterdamilaisseura ylsi neljän parhaan joukkoon ensi kerran sitten vuoden 1997. Tuolloin joukkueessa pelasi myös Jari Litmanen, ja välierissä paremmaksi osoittautui juuri Juventus.
Ajaxin tämän kevään matka on ollut huima, sillä edellisellä kierroksella se potkaisi pihalle puolustavan mestarin Real Madridin. Eilen Juventus siirtyi 1-0 -johtoon Cristiano Ronaldon maalilla, ja luultavasti vain harva uskoi vieraiden vielä nousevan jatkoon. Ajaxin pelaajat kuitenkin uskoivat, tekivät tasoituksen ja lopulta voittomaalin, ja nappasivat paikan semifinaaleissa – erittäin ansaitusti hallittuaan molempia osaotteluita.
Ajaxin 2-1 -voittomaalin viimeistellyt toppari, 19-vuotias joukkueen kapteeni Matthijs de Ligt ei ujostellut, kun häneltä kysyttiin, voisiko Ajax vielä mennä ja voittaa koko hela hoidon.
– Voimmeko voittaa koko kilpailun? No, nyt olemme välierissä ja olemme pudottaneet kahdella edellisellä kierroksella kaksi voittajasuosikkia, De Ligt totesi Guardianin mukaan.
– Seuraavista otteluista tulee vaikeita, mutta niin nämäkin olivat. Joten kuka tietää?
– Emme tiedä, mitä voimme saavuttaa, mutta emme ole koskaan tyytyväisiä. Tässä joukkueessa on todella paljon potentiaalia. Olemme yhä melko nuoria ja kasvamme jokaisessa pelissä, De Ligt lisäsi.
Ensi kaudeksi Barcelonaan siirtyvä Frenkie de Jong myhäili joukkuekaverinsa tavoin tyytyväisenä.
– Hallitsimme peliä toisella puoliajalla ja ansaitsimme helposti voittomme. Itse asiassa meidän olisi pitänyt varmaan voittaa selkeämminkin, De Jong latasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin