Ajaxin sensaatiomainen Mestarien liiga -taival jatkuu – Juventus taipui omalla takapihalla!
Kuva: Getty Images
Ajax ylsi tiistaina jälleen yhteen uskomattomaan suoritukseen Mestarien liigassa. Hollantilaisseura voitti Juventuksen 2-1-lukemin Torinossa ja eteni kilpailun välieriin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997.
Ottelu alkoi tasaisesti, kun kumpikin joukkue sai tilaisuuksia pitää palloa. Ajax kuitenkin kärsi takaiskun jo kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Noussair Mazraoui putosi huonosti nilkkansa päälle ja joutui jättämään kentän. Vasemman laitapuolustajan tontille vaihdettiin Daley Sinkgraven.
Ensimmäinen hyvä maalipaikka syntyi Ajaxin ensimmäisestä pitkästä hyökkäyksestä, kun ottelua oli takana 20 minuuttia.
David Neres ja Dusan Tadic taiteilivat pallon vaara-alueelle lyhyin syötöin, jonka jälkeen Neres pääsi laukomaan pilkun tienoilta. Yritys kuitenkin blokattiin, ja peliväline jäi pomppimaan aivan maalin eteen. Jonny van de Beek ehti heittäytyä siihen ensimmäisenä, mutta suuntasi laukauksensa yli maalin.
Hetkeä myöhemmin Andre Onana joutui ensimmäistä kertaa torjuntatöihin kentän toisessa päässä, kun kapteeni Paulo Dybala ampui kaukaa kohti maalia. Juventus alkoi nopeuttaa peliä.
Kun peliä oli takana 28 minuuttia, Juventus ottikin kamppailussa johdon. Cristiano Ronaldo jäi vapaaksi Miralem Pjanicin kulmapotkusta, eikä Onana ehtinyt edes liikahtamaan portugalilaishyökkääjän voimakkaan puskun edessä.
126 - Cristiano Ronaldo has now scored 126 goals in the Champions League, with 65 of those coming in the knockout stages; both the most of any player in competition history. Monstrous. #JUVAJA
What a season Donny van de Beek is having!
49 games
15 goals
10 assists
Ajax are level in Turin! #JuveAjax
Ajax are level in Turin! #JuveAjax
19 - Matthijs de Ligt is the youngest Dutch player to score in a Champions League knockout match (19y 246d) since Nordin Wooter in April 1996 for Ajax vs Panathinaikos (19y 237d). Leader. #JUVAJA
Barcelona murskasi Manchester Unitedin
Samaan aikaan Barcelona selvitti tiensä välieriin päihittämällä Manchester Unitedin Camp Noulla 3-0-lukemin. Manchester United avasi ottelun vahvasti, kun Marcus Rashford osui jo ensimmäisellä minuutilla ylärimaan. Ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin Barcelonan Lionel Messi. 20 minuutin kohdalla argentiinalaishyökkäjä riisti pallon Ashley Youngilta, kuljetti oikealta keskelle, ja laukoi pallon tarkasti vasempaan alakulmaan. Barcelonan maalihanat olivat auenneet. Manchester Unitedin toiveet comebackista musertuivat, kun Messi iski hetkeä myöhemmin toistamiseen – tällä kertaa David De Gean avustuksella. Messi leikitteli Phil Jonesin kanssa ja laukoi pallon oikealla jalallaan rangaistusalueen reunalta keskelle maalia. Liukas kenttä teki De Gealle tepposet, kun pallo vieri hänen kainalonsa alta maaliin. Barcelona oli lähellä mennä jo 3-0-johtoon ensimmäisen jakson lopulla, kun Sergi Roberto laukoi Jordi Alban keskityksen kohti maalia. De Gea kuitenkin paikkaili aiempaa emämunaustaan erinomaisella torjunnalla. Toisella jaksolla Philippe Coutinho onnistui vielä maalinteossa kauniin kaukolaukauksen myötä. Barcelona eteni täten välieriin yhteismaalein 4-0.LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan



