Chelsea joutui yllättävän ahtaalle Eurooppa-liigassa – manageri valmis kokeilemaan uusia keinoja: ”Jos se ratkaisisi ongelman”
Kuva: Getty Images
Chelsea joutui yllättävän ahtaalle torstaina Eurooppa-liigan puolivälierien toisessa osassa tšekkiläistä Slavia Prahaa vastaan.
Lontoolaisryhmä voitti ensimmäisen osan vieraissa 1-0 ja iski torstaina reilun vartin aikana kolme maalia. Tauolle mentiin Chelsean 4-1-johdossa. Slavia taisteli kuitenkin toisella puoliajalla maalin päähän ja oli vain kahden osuman päässä jatkopaikasta. Chelsea onnistui lopulta tukkimaan puolustuksensa ja voitti ottelun 4-3. Välierissä se kohtaa Eintracht Frankfurtin.
Chelsean managerin Maurizio Sarrin mukaan hänen joukkueelleen on kehittynyt ikävä tapa tulla tauolta puolivaloilla takaisin kentälle.
– Me pelasimme ensimmäisellä jaksolla toisella hyvin, mutta kuten viimeisen kahden aikana on käynyt, me aloitimme toisen puoliajan todella huonosti, kommentoi Sarri FourFourTwon mukaan.
– Me tarvitsemme ratkaisun. Olemme aloittaneet näin viimeisessä kymmenessä ottelussa, se on iso ongelma.
– Luultavasti luulimme ensimmäisen puoliajan jälkeen, että olimme jo jatkossa, mutta tätä vastustajaa vastaan se ei pitänyt paikkaansa. En ole ikinä nähnyt näin fyysistä vastustajaa, joten oli selvää, että toisesta jaksosta tulee meille vaikea.
– Mutta me teimme jotain väärin toisen puoliajan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana.
– Tauolla käskin heitä (pelaajiani) aloittamaan samalla tavalla kuin he aloittivat ensimmäisen jakson, mutta me emme tehneet niin. Sitä on vaikea ymmärtää.
– Voisin yrittää olla menemättä pukukoppiin tauolla, jos se ratkaisisi ongelman.
Sarri pettyi, kun hänen entinen seuransa Napoli putosi Arsenalille yhteismaalein 0-3. Hän valmensi Napolia kolme kautta ennen viime kesän siirtoaan Chelseaan. Italialaismanageri oli jo haaveillut loppuottelusta Partenopeita vastaan.
– Olen pahoillani Napolin puolesta. Tiedän, että se oli vaikeaa, sillä Arsenal on todella kova vastustaja. Olisin mielelläni välttänyt Napolin kohtaamisen San Paololla tuhannesta eri syystä, mutta olisi ollut mahtavaa kohdata heidät puolueettomalla kentällä ja taistella vastakkain isosta saavutuksesta, sanoi Sarri Sky Italian mukaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle