FC Lahti – Inter Turku: ei mikään kärsimysnäytelmä

Veikkausliiga
FC Lahti – Inter Turku
Perjantai 19.04 klo 18:30
Pitkäperjantaina Lahden kisapuistossa saadaan toivottavasti nähdä kunnon jalkapalloviihdettä, eikä mitään kärsimysnäytelmää. Kisapuisto tarjoaa loistavat puitteet jalkapallolle ja pitää vain ihmetellä, miksi tällä kaudella FC Lahti aikoo pelata osan kotiotteluistaan Hiihtostadionilla. Petsipappa saa kenttää ympäröivistä juoksuradoista lähinnä ihottumaa.
Illan pääosan esittäjille on yhteistä se, että otteiden taso on vaihdellut paljon – jopa ottelun sisällä. Lahden kauden avaus oli todella kaksijakoinen – ensimmäisellä jaksolla KuPS vei Lahden puolustusta kuin litran mittaa, mutta suli toisella jaksolla totaalisesti. HIFKiä vastaan Lahti vei voiton, mutta ei vakuuttanut yhtään. Joukkue ei ole hyökkäyssuuntaan vahva ja puolustus on virhealtis.
Interillä esitykset ovat vaihdelleet kovasti – HJK:ta vastaan ei ollut hyvä ilta, mutta VPS:n vieraana joukkue pelasi miehekkäästi. Tätä seurasi todella huono esitys kotona SJK:ta vastaan, mutta nähdyn perusteella osasyyksi voi laskea kehnon luonnonnurmen. Interiltä voi odottaa enemmän ja Lahtea vastaan sen on oltava suosikki jopa vieraissa. Kokoonpanotilanteesta voi kertoa, että Lahdelta puuttuvat Jerónimo Amione, Irfan Sadik ja Drilon Shala. Interillä ainoa kysymysmerkki on Albion Ademin yllä.
Vetosuositus
Interin on alettava pelaamaan tasonsa mukaan, mikäli se meinaa pysyä kärjen vauhdissa. Jos se onnistuu siinä FC Lahtea vastaan, se voi aiheuttaa lahtelaisille kauden avaustappion. Vetosuositus on Inter Turku voittaa ottelun kertoimella 2,50.
Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun FC Lahti – Inter Turku ja kohteeseen Inter Turku voittaa ottelun. Jos Inter Turku voittaa ottelun, saat 250 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai FC Lahti voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Lisätietoa:
Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa