IS: HIFK värväsi lisää ulkomaalaispelaajia – tanskalaisseura vahvisti lainasiirron
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan täksi kaudeksi palannut HIFK vahvistuu kahdella uudella ulkomaalaispelaajalla. Ilta-Sanomien tietojen mukaan tähtipaitoihin siirtyvät gambialainen Foday Manneh ja egyptiläinen Maher El Said (IS:n koko juttu luettavissa täältä).
19-vuotias kärkimies Manneh siirtyy HIFK:hon kesäkuun loppuun ulottuvalla lainasopimuksella Tanskan Superliigan seurasta Vejle BK:stä. Vejle on jo vahvistanut Mannehin siirron kotisivuillaan.
– Foday Manneh on lainattu suomalaiseen HIFK:hon, jossa me toivomme hänen saavan lahjojensa oikeuttamaa peliaikaa korkeimmalla suomalaisella sarjatasolla. Foday on treenannut ja pelannut seuran alle 19-vuotiaiden joukkueessa saavuttuaan Vejleen viime kesänä, ja on tehnyt useita maaleja. Lainapestin tavoitteena on, että hän saa kokemusta aikuisten peleistä ja tulee valmiimpana takaisin Vejleen, Vejlen tekninen johtaja Jacob Krüger kommentoi.
Manneh teki syyskaudella Vejlen alle 19-vuotiaissa sekä reservijoukkueessa pelaamissaan 11 ottelussa neljä maalia ja syötti viisi.
28-vuotiaan Maher El Saidin kanssa HIFK on Ilta-Sanomien mukaan tehnyt yksivuotisen sopimuksen. El Said on pelannut kotimaansa Egyptin lisäksi Jordaniassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle