Köln-luotsin isä sai stadionilla sydänkohtauksen kesken pelin – nyt keinotekoisessa koomassa

Viime kauden päätteeksi Saksan pääsarjasta Kakkosbundesliigaan pudonnut 1. FC Köln asetti tämän kauden tavoitteekseen nopean paluun takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Köln rakensi ”Zweiteen” vahvan joukkueen ja johtaakin sarjaa kuusi kierrosta ennen maalia seitsemällä pisteellä seuraavaan.
Keskiviikkona Köln vieraili putoamisviivan alla olevan Duisburgin kotikentällä rästiottelussa. Ottelu tarjosi katsojille peräti kahdeksan maalia, kun Duisburg nousi lopussa kahden maalin takaa 4-4 -tasapeliin. Itse hulinapeli on kuitenkin kölniläisten mielessä nyt sivuseikka, sillä kesken pelin valmentaja Markus Anfangin perhettä kohtasi tragedia.
Ottelua Duisburgissa oli pelattu 35 minuuttia, kun stadionilla kerrottiin hätätilanteesta. Eräs kannattaja oli saanut infarktin, ja häntä piti elvyttää. Tuossa vaiheessa ei vielä tiedetty, että potilas oli Köln-luotsin isä Dieter Anfang.
Niin ikään stadionilla ollut Anfangin muu perhe teki päätöksen, että Markus Anfangille kerrottaisiin tapahtuneesta vasta ottelun jälkeen. Puoliajalla Markus Anfang, 44, veti pukukopissa joukkueelleen normaalit palopuheet, ja Köln onnistuikin nousemaan 1-2 -tilanteesta kahden maalin johtoon.
Kölnin urheilutoimenjohtaja, konkarivalmentaja Armin Veh kuuli Dieter Anfangin sydänkohtauksesta pelin 73. minuutilla. Veh alkoi välittömästi järjestää paikalle paloautoa, joka kiidättäisi pojan sairaalaan heti pelin päätyttyä.
Heti loppuvihellyksen soitua Veh säntäsi kentälle ja juoksi välittämään Markus Anfangille ikävät uutiset. TV-kuviin välittyi, kuinka Markus Anfang hölkkäsi suoraan ulos stadionilta lähteäkseen sairaalaan. Kakkosvalmentaja kertoi Kölnin pelaajille tapahtuneesta pukukopissa, ja ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus peruttiin. Kummankaan joukkueen pelaajat eivät antaneet medialle haastatteluja.
Nyt Dieter Anfang on Bildin tietojen mukaan keinotekoisessa koomassa. Seuran virallisen tiedotteen mukaan ”hänen tilansa on edelleen erittäin vakava”.
1. FC Köln wishes Markus and his entire family plenty of strength and his father all the best.
1fc.koeln/VPAi50pRgpW
– Koko seura toivottaa Markukselle ja hänen perheelleen erittäin paljon voimia ja hänen isälleen kaikkea hyvää, jotta hän pääsee taas jaloilleen. Tällaisissa tilanteissa jalkapallosta tulee sivuseikka. Nyt kyse on Markuksen isän terveydestä, Armin Veh kommentoi.
Toistaiseksi on vielä epäselvää, valmentaako Markus Anfang Kölnin joukkuetta maanantaina pelattavassa kärkiottelussa Hamburger SV:tä vastaan.
Markus Anfangin isän sydänkohtaus on jo toinen saksalaista jalkapalloperhettä kohdannut stadiontragedia tällä kaudella. Joulukuussa VfB Stuttgartin kapteenin Christian Gentnerin isä sai Stuttgartin kotistadionilla sydänkohtauksen välittömästi sen jälkeen, kun kotijoukkue oli voittanut Hertha Berlinin 2-1. Isä-Gentner menehtyi tapahtumapaikalle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Expressen: Jani Honkavaaran Djurgården menettää maalitykkinsä
- Jani Honkavaaran Djurgården-debyytti päättyi voittoon
- HJK:n Kai Meriluoto siirtyy ulkomaille
- Joel Pohjanpalo iski ensimmäisen maalinsa Palermossa
- Huuhkajat-pelaajalla tehopäivä Ruotsin Cupissa
- Arsenal harkitsee jättikaappausta Serie A:sta
- ”Yleensä he tuhoavat vastustajansa, mutta ei tänään” – Xabi Alonson Leverkusen nollasi Bayernin tylysti
- Bayern München ei laittanut Lukas Hradeckya kertaakaan torjuntatöihin
- Topi Keskisen unelmakuti toi Aberdeenille voiton kuukausien odotuksen jälkeen
- Gianluigi Donnarumma jätettiin pois PSG:n kokoonpanosta – tässä syy
- Jani Honkavaaran Djurgården-debyytti päättyi voittoon
- Joel Pohjanpalo iski ensimmäisen maalinsa Palermossa
- Expressen: Jani Honkavaaran Djurgården menettää maalitykkinsä
- HJK:n Kai Meriluoto siirtyy ulkomaille
- Arsenal harkitsee jättikaappausta Serie A:sta
- Huuhkajat-pelaajalla tehopäivä Ruotsin Cupissa
- ”Yleensä he tuhoavat vastustajansa, mutta ei tänään” – Xabi Alonson Leverkusen nollasi Bayernin tylysti
- Topi Keskisen unelmakuti toi Aberdeenille voiton kuukausien odotuksen jälkeen
- Bayern München ei laittanut Lukas Hradeckya kertaakaan torjuntatöihin
- Gianluigi Donnarumma jätettiin pois PSG:n kokoonpanosta – tässä syy