Todellisuus iski lujaa Man Unitedin kasvoille – Solskjær varoittaa pelaajiaan: ”Kentällä ei voi piileskellä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin managerin Ole Gunnar Solskjærin mukaan joidenkin hänen pelaajiensa on katsottava syvälle peiliin.
Joulukuussa Unitedin väliaikaismanageriksi nimitetty Solskjær laittoi omat näyttönsä pöytään ja sai vakituisen sopimuksen. Nyt hän odottaa vastaavaa pelaajiltaan.
Solskjærin ensimmäiset viikot Unitedissa sujuivat ruusuisesti, mutta viime otteluissa trendi on kääntynyt toiseen suuntaan. Edellisestä seitsemästä ottelustaan United on hävinnyt viisi.
Viimeisin tappio tuli tiistaina, kun Barcelona voitti Unitedin Mestarien liigan puolivälieräottelussa 3-0 ja eteni jatkoon yhteismaalein 4-0. Viimeistään tuo ottelu palautti manchesterilaiset maan pinnalle. Euroopan huipulle on vielä pitkä matka.
Ensi kaudella United ei välttämättä edes pelaa Euroopan huippujen kanssa Mestarien liigassa. Sen on ensin selvittävä Valioliigassa neljän parhaan joukkoon, josta se on kaksi pistettä perässä, kun viisi kierrosta on pelaamatta.
Solskjær toivoo pelaajiensa tajuavan, että työtä riittää vielä.
– Olen oppinut heistä paljon näinä kuukausina, kun olen ollut täällä, kommentoi Solskjær FourFourTwon mukaan.
– Heidät oppii tuntemaan. Suurin osa heistä on todella tehnyt minuun vaikutuksen asenteellaan. Sitten on joitain, joiden pitää herätä siihen, millä tasolla he ovat.
– Kentällä ei voi piileskellä missään. Kaikki näkevät, missä tasosi menee.
– Me teemme täällä töitä harjoituksissa fantastisen henkilökunnan kanssa luodaksemme haluamamme kulttuurin.
– Pelaajien on myös otettava vastuu siitä, mitä täällä tapahtuu. Mutta tietysti esitykset kentällä määrittävät sen, missä he ovat urallaan. Suurin osa tietää, että he voivat kehittyä, jos he jatkavat työntekoa samaan malliin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”