IS: Veikkausliigakentän surkea kunto puhuttaa – ”Varmasti pärjään tällaisessa tappelupelissä”
Kuva: Juha Tamminen
Kokkolan Keskuskentän kunto oli viime syksynä yksi kotimaisen futiksen puheenaiheista, sillä liigakarsintaottelussa TPS:ää vastaan syksyinen perunapelto pääsi koko valtakunnan katseiden eteen. Kuluvan kauden kolme ensimmäistä kotipeliään sarjanousija KPV pelasi evakossa Seinäjoella – häviten niukan yleisön edessä peleistä jokaisen – sillä oman kotikentän olosuhteet eivät sallineet huhtikuussa pelaamista. Nyt Kokkolassakin on pelattu jo kolme kotipeliä – yksi Suomen Cupissa ja kaksi Veikkausliigassa – mutta vieläkään ei pelialusta kiitosta osakseen saa.
Maanantaina KPV:n vieraaksi matkusti HIFK. HIFK on yksi harvoista joukkueista, jolle Kokkolan Keskuskenttä on paremmin tuttu, sillä pelasivathan sekä KPV että HIFK viime kaudella samassa sarjassa Ykkösessä. Tuolloin HIFK:n ainoa vierailu Kokkolaan toteutui tosin elokuun alkupuolella, joten nurjimpia puoliaan nurmikko tuskin esitteli.
Eilisessä jumbofinaalissa Kokkolan yleisö palkittiin kahdella komealla kaukolaukausmaalilla. Ensimmäisen näistä teki HIFK:n Hassan Sesay ja toisen KPV:n Simo Roiha.
MAALI! @KPV1930 - @HIFKedustus 0-1 Suoraan lähetykseen tästä >> ruutu.fi/ohjelmat/veikk… #Veikkausliiga
MAALI! @KPV1930 - @HIFKedustus 1-1 Suoraan lähetykseen tästä >> ruutu.fi/ohjelmat/veikk… #Veikkausliiga
Jukka Halme pelasti päällään #HIFK:n. Maalivahti Origilla ei olisi ollut mitään saumaa ottaa Mannströmin viime hetken vetoa. Katkerahko tasuri #KPV:lle. #veikkausliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii