José Mourinho ei halua yllyttää huhumyllyä: ”Kunnioitan muita seuroja ja niiden valmentajia”
Kuva: Getty Images
Portugalilaisluotsi José Mourinho sanoo päättäneensä jo talvella, että hän palaa valmentamaan vasta tulevana kesänä.
Mourinho sai joulukuussa kenkää Manchester Unitedista ja on sittemmin työskennellyt asiantuntijana tv-lähetyksissä. Hänet on yhdistetty useaan ranskalaisseuraan, mutta muitakin paikkoja saattaa olla tarjolla.
Juventus tiedotti tällä viikolla, että se vaihtaa valmentajaa, ja Bayern Münchenin huhutaan pohtivan vaihtoehtojaan.
Mourinho ei kuitenkaan halua puhua kollegojensa korvaamisesta.
– Minulla on paljon ominaisuuksia, joista yksi on se, että kunnioitan muita seuroja ja niiden valmentajia, kommentoi Mourinho RMC:lle.
– En ole ikinä sanonut, että ”tuo seura halusi minut, he ottivat minuun yhteyttä”.
– Kun lähdin Manchester Unitedista joulukuussa, päätin välittömästi, että haluan palata töihin kesällä. Toivon, että työskentelen heinäkuussa projektissa, josta todella pidän.
Viimeisimmästä työpaikastaan Mourinholla ei ollut juuri sanottavaa RMC:lle.
– Minun on vaikeaa puhua Manchesterista. En voi puhua heistä samalla ilolla ja vapaudella kuin muista seuroista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan