KPV – FC Lahti: Veikkausliiga palaa Kokkolaan
Veikkausliiga
KPV – FC Lahti
Lauantai 11.05 klo 15:00
Veikkausliigaa pelataan lauantaina kolmen ottelun verran. KPV:n kenttäevakko on nyt ohi ja joukkue pääsee pelaamaan kotikaupungissaan ja -stadionillaan. Veikkausliigaa pelataan Kokkolassa lähes 30 vuoden tauon jälkeen ja tapahtuma on varmasti paikalliselle jalkapalloväelle tärkeä. Tärkeä se on myös joukkueelle, sillä sarjajumbon pistepussiin kaivataan täytettä kiireesti. Viime vuonna Ykkösessä KPV oli Keskuskentällä todella ilkeä vastus.
KPV:n kauteen on mahtunut joitain positiivisia hetkiä, mutta kokonaisen ehjän pelin pelaaminen teettää töitä. Joukkueella on kelvollinen runko, mutta hieman kevyehkösti laatua Veikkausliigan mittapuun mukaan. Ylöspäin joukkue on ollut vaisu, eikä kukaan varsinaisista hyökkääjistä ole päässyt maalintekoon. Myös alakerta on ollut kohtuuttoman epävarma, eikä aina puolustusvelvoitetta ole täytetty odotetulla tavalla.
FC Lahden kausi on ollut odotuksiin nähden hyväksyttävä. Joukkue on pelannut vaihtelevia ja suurelta osin tasaisia otteluita. Loisto on puuttunut, mutta perussuorittaminen on riittänyt katastrofin välttämiseen. Viime ottelun jälkeen Lahden puolustus herätti suurta huolta, kun puolustuksesta Jean-Christophe Coubronne ja elintärkeä Mikko Viitikko otettiin kolhujen takia vaihtoon. Nyt joukkueesta kuuluu huojentavia tietoja, että Drilon Shala on ainoa varma poissaolija.
Vetosuositus
KPV:n varsinainen kotiavaus on joukkueelle iso nosto, mutta Lahden kokoonpanotiedot rohkaisevat. Melko lailla tasabuukki tämän pitäisi olla, joten vetosuosituksena on FC Lahti voittaa ottelun kertoimella 2,90.Valitse itsellesi sopivin tarjous
- Siirry ille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Valitse itsellesi mieleinen tarjous:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa