LK: RoPS:ssa muutoksia myös sikariportaassa: ”Emme ole onnistuneet tavoitteissa”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseurassa on ollut tapahtumarikas päivä. RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela värvättiin kesken sopimuskauden HJK:hon ”huomattavaa korvausta vastaan”, ja uudeksi luotsiksi nostettiin kakkosvalmentaja Pasi Tuutti (lue uutinen).
Muutokset eivät kuitenkaan rajoitu edustusjoukkueen toimintaympäristöön, vaan samalla ravistelua tehdään myös johtoportaassa. Muutoksista kertoo jutussaan Lapin Kansa.
– Toiminnanjohtaja Hannu Korhonen on tänään vapautettu tehtävistään, RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva kertoo.
Korhonen aloitti toimessaan viime vuoden elokuussa, joten pesti ei kestänyt pitkään. Vuodesta 2005 RoPS:n puheenjohtaja toimineen Risto Nivan vastuu tulee kasvamaan.
– Toimin itse jatkossa sekä Rovaniemen Palloseuran että markkinointiyhtiö Blue Idean toimitusjohtajana tämän tilikauden eli marraskuun loppuun asti, Niva kertoo.
Syy muutokseen on markkinoinnillisessa epäonnistumisessa.
– Me emme ole onnistuneet niissä tavoitteissa, joita olemme asettaneet. Myynnissä emme ole päässeet lähelläkään tavoitteitamme, Niva sanoo.
– Tartun tehtävään johtokunnan pyynnöstä. Otan nyt vastuun seuran päivittäisestä toiminnasta. Minulla on kokemusta ja osaamista näissä asioissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää