Serie A
Parma – Sampdoria
Sunnuntai 05.05 klo 16:00

Serie A:ssa on vielä jäljellä neljä kierrosta. Sarjassa on ratkaistu jo mestaruus, mutta europaikoista on vielä kova kisa. Lisäksi ainakin Empolilla on vielä mahdollisuuksia nousta putoajan paikalta pois, mutta se vaatii otteiden huomattavaa paranemista. Serie A:ta pystyt katsomaan suorina lähetyksinä TV:n kautta.

Iltapäivän isännän alkuvuosi on ollut oikein huono: viimeisestä 14 ottelusta Parma on onnistunut kairaamaan ainoastaan yhden voiton. Putoamisviivaan on matkaa kahdeksan pistettä, joten teoreettiset mahdollisuudet putoamiskahinoihin joutumisesta on vielä olemassa. Parmalla on siis matkaa takaisin suuruuden päiviinsä. Viime viikonloppuna Parma jäi vaisuun tasapeliin sarjan heittopussin Chievon vieraana.

Myöskään Sampdorialla ei ole paras mahdollinen jakso. Viimeisestä viidestä ottelusta on tullut neljä tappiota – joskaan vastukset eivät ole olleet aivan kevyimmästä päästä. Viime pyhän ottelu Laziota vastaan oli ihan hyväksyttävä esitys, eikä tasapeli siitä olisi ollut vääryys. Loukkaantumisrintamalla isännillä on useampi mies lasaretin puolella – Sampdorialla puolestaan on muutama pelaaja pelikiellossa. Kärjessä jatkaa edelleen 23 maalin Fabio Quagliarella.

Vetosuositus

Totuuden nimissä Sampdoriaa on pidettävä tällä hetkellä parempana yhdistelmänä. Lisäksi Parmalla on ollut tällä kaudella vaikeaa kotona – se on ottanut vain neljä kotivoittoa koko kauden aikana. Näillä taustoilla Sampdoria maistuu pelimielessä. Vetosuositus on Sampdoria voittaa ottelun kertoimella 2,32.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun Parma – Sampdoria ja kohteeseen Sampdoria voittaa ottelun. Jos Sampdoria voittaa, saat 232 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Parma voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Serie A:n ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

La Ligan lisäksi näet myös esimerkiksi Ranskan Ligue 1:n, La Ligan, Bundesligan ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.

Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.

Erikoistarjous: 5€ ilmaisveto jokaiseen Leijonien matsiin

tarjoaa rajoitetun ajan SuomiFutiksen lukijoille erikoisetua: saat lunastettua 5€ ilmaisvedon jokaisen Suomen alkulohkon matsiin (7×5€ ilmaisvetoa). Tarjouksen saa vain oheisen linkin kautta ja se on voimassa ainoastaan 9.5. asti.

Ohjeet tarjouksen lunastamiseen:

1. Rekisteröidy ille TÄSTÄ.
2. Tee 10€ veto ennen torstaita 9. toukokuuta klo 23.59, jotta olet oikeutettu ilmaisvetoihin.
3. Ilmaisvedot maksetaan pelaajien tilille viimeistään klo 14.00 jokaisen arkipäivänä.