Serie A: Konkarista Capocannoniere – Cristiano Ronaldo ei edes palkintosijoilla

Italian Serie A päättyi sunnuntaina, ja niin sijoitukset sarjassa, kuin muutkin kunniataulukot sementoitiin. Moni odotti Juventukseen siirtyneen Cristiano Ronaldon venyttävän uudessa sarjassa verkot äärimmilleen, mutta toisin kävi.
Portugalilainen iski Scudettoon päättyneellä kaudella 21 osumaa, mikä riitti kisassa Capocannonieren, eli sarjan parhaan maalintekijän tittelistä vasta neljännelle sijalle. Ronaldon edellä kärkikolmikon muodostivat sekä Genoan että AC Milanin paitaa kaudella kantanut Krzysztof Piatek (22 maalia), Atalantan Duván Zapata (23), ja koko potin napannut, sarjassa yhdeksänneksi sijoittuneen Sampdorian Fabio Quagliarella.
Cristiano Ronaldo finishes fourth
36-vuotias konkari kuritti vastustajiaan yhteensä 26 maalilla, minkä lisäksi antoi kahdeksan maalisyöttöä. Ikä ei Quagliarellaa kaudella painanut – tämä pelasi pörssin kärkinimistä ainoana yli 3000 minuutin kauden. Laukauksia lähti keskushyökkääjän lapikkaasta rutkasti, yhteensä 113, joista melko lailla puolet kohti maalia.
Ikämies käynnistyi hitaasti – hänellä oli lokakuun lopussa tilillään vasta kaksi täysosumaa. Viime kaudella kävi samoin, kun Quagliarellan diesel tuotti lopulta hänen henkilökohtaisen ennätyksensä, 19 maalia. Nyt myös tuo rekordi parani siis selkeästi.
Mitä Ronaldoon tulee, ei kausi hänenkään osaltaan aivan pieleen mennyt.
First Player Ever:
#FinoAllaFine
Huolimatta valtaisasta menestyksestä tälläkin kaudella, tarjoaa Cristiano hyvää materiaalia vaikkapa tietovisailuihin. Melko moni saattaisia veikata väärin kysyttäessä, montako maalikuninkuutta supertähti on viimeisillä neljällä kaudellaan voittanut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan