Suomalaisnuorukaiselle tarjotaan jatkopahvia Englannissa: ”Ei se taloudellinen kysymys ole”
Kuva: Getty Images
Suomea alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa viime kesänä edustanut Alex Bradley ilmoitti vajaat pari viikkoa sitten Twitterissä, että hänen uransa West Bromwichissa on ohi. 20-vuotias keskikenttäpelaaja oli edustanut WBA:ta käytännössä koko ikänsä, eli 12 vuoden ajan.
Päättyneen kevätkauden Bradley vietti lainalla kolmannella sarjatasolla, Ykkösliigan Burton Albionissa. Peliminuutit jäivät suhteellisen rajallisiksi, mutta päätöskierroksella Bradley sai tuulettaa ammattilaisuransa ensimmäistä maalia. Kaikkiaan Bradley pelasi seitsemässä ottelussa, joista jokaisen hän aloitti vaihtopenkillä.
Tällä hetkellä Bradley on vapaa agentti, mutta Burtonin päävalmentaja Nigel Clough totesi Derby Telegraphille, että suomalaisen halutaan jatkavan seurassa ensi kaudellakin.
– Pyrimme saamaan Alexin jäämään ensi kaudeksi. Luulen, että alamme olla jo aika lähellä, Clough kertoi.
[readmore from=Bradley-Alex]
– Ei se taloudellinen kysymys ole. Alex vain haluaa jatkossakin peliminuutteja ja on nauttinut siitä.
– Hän on senkaltainen pelaaja, jonka olisimme voineet jalostaa omassa akatemiassammekin. Sellainen kaveri hän on.
– Hän on kehittynyt siitä, kun hankimme hänet joulun jälkeen. Hänen ensimmäinen maalinsa oli loistava, Clough kehaisee.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
- Lionel Messi vastaan Cristiano Ronaldo? Näin kaksikko voi kohdata MM-kisoissa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Lionel Messin uusi patsas herättää kaksimielisiä mielleyhtymiä
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen