Suomen Cupin finaali pelataan Maarianhaminassa
Kuva: Juha Tamminen
Palloliitto tiedotti perjantai-iltapäivällä tulevista cup-finaaleista. Suurin uutinen koskee miesten Suomen Cupin loppuottelun pelipaikkaa – IFK Mariehamn ja Ilves ratkovat pokaalin kohtalon ensin mainitun kotikentällä, Wiklöf Holding Arenalla, Maarianhaminassa.
Tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:
Päätös perustuu Suomen Cupin erillismääräyksiin, joiden mukaan finaali pelataan jommankumman finalistin kotikentällä, mikäli stadion täyttää UEFA Cat 2 -luokituksen. Tämä ehto täyttyy molempien finalistien osalta, joten finaalin pelipaikka määräytyy edelleen erillismääräysten mukaan siten, että valinta kohdistuu siihen paikkakuntaan, jossa finaalin järjestämisestä on kulunut enemmän aikaa.
Suomen Cupin finaali pelattiin pitkään aina Helsingissä, mutta viime vuosina loppuottelun tunnelmaa ollaan päästy kokemaan myös pääkaupungin ulkopuolella. Palloliiton mukaan on mahdollista, että Olympiastadionin remontin valmistuttua tapahtuma palautetaan taas Helsinkiin.
Kakkosen Cupin finaali pelataan puolestaan Mustapekka Areenalla Oulunkylässä, Helsingissä.
Päivitetty 17.5.2019 klo 15.40 lisätiedoilla
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti