Täysin hurjapäinen ottelu Veikkausliigassa! KuPS:lta käsittämätön nousu – IFK-laituri Ruudulle: ”Ihan kauheata”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan keskiviikon ainoassa ottelussa IFK Mariehamn ja KuPS tarjosivat draamaa tuutin täydeltä. KuPS nousi lopulta kolmen maalin takaa 4-3-vierasvoittoon Maarianhaminan perunapellolla.
Ensimmäisellä puoliajalla IFK oli täysin suvereeni ja tykitti ennen taukovihellystä jo 3-0-lukemat taululle. Aristote Mboma iski kahdesti ja Keaton Isaksson osui pilkulta. KuPS:n puolustaminen oli avausjaksolla suorastaan surkeaa, mikä aiheutti vahvoja tunteenpurkauksia Twitterissä, lue lisää tästä.
Avauspuoliskon jälkeen vaikutti siltä, että KuPS-luotsi Jani Honkavaaran työpaikka roikkui hyvin ohuessa hirressä. Kuopiolaisten alkukausi on ollut vaikea.
Toisella puoliajalla KuPS laittoi ranttaliksi. Kiri käynnistyi Isakssonin omasta maalista 55. minuutilla. KuPS-kapteeni Petteri Pennanen loi uskoa omiinsa ja otti isoa roolia kirissä. Ensin Pennanen syötti Ville Saxmanin 3-2-kavennuksen ja sen jälkeen mies tasoitti ottelun 77. minuutilla.
KuPS muutti toisella puoliajalla systeeminsä 3-5-2-järjestelmäksi, ja se tuntui toimivan. Vaihdosta sisään tullut Reuben Ayarna toi keskikentän keskustaan pelintekotaitoa ja Lucas Rangel nostettiin Rasmus Karjalaisen pariksi kärkeen.
IFK koki kovan kolauksen ottelun lopulla, kun kaksi maalia tehnyt Aristote Mboma sai ikävän iskun päähänsä. Mboma joutui jättämään kentän, eikä IFK:lla ollut enää vaihtoja käytettävinään, joten se joutui pelaamaan miehen vajaalla lopun ottelun.
KuPS hyödynsi ylivoimansa. Vaihdosta toiselle puoliajalle tullut Rangel iski lisäajalla, jota määrättiin yhteensä seitsemän minuuttia. Rangelin komea laukaus boksin oikealta reunalta painui vastustamattomasti ohi IFK-vahti Oskari Forsmanin.
KuPS nousi kanveesista uskomattomalla tavalla ja nappasi kauden toisen voittonsa. IFK-leirissä sulaminen otti koville.
– En tiedä, hiljaiseksi vetää. Ei tuollaisen ensimmäisen jakson jälkeen pitäisi ikinä tapahtua tuollaista. Ihan kauheata. Jalat jäivät vähän koppiin tauolla ja jäätiin ihan purjeeseen toisella puoliajalla, IFK Mariehamnin avausmaalin tehnyt Isaksson kommentoi Ruudun haastattelussa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja