Veikkausliiga pomppasi esiin kansainvälisessä tilastovertailussa – Honka samaa kastia PSG:n ja Barcelonan kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Valtavan määrän erilaisia jalkapallotilastoja tuottava ja muun muassa pelaajien ja seurojen arvoja tarkasteleva CIES-Football Observatory on ottanut tällä kertaa tarkasteluun keskimääräiset syöttöjen pituudet Euroopan eri sarjoissa ja seuroissa. Tarkastelussa on ollut peräti 35 eurooppalaista sarjaa.
Kaikkien joukkueiden analyysissä ero lyhyimpiä syöttöjä ja pisimpiä syöttöjä jakavien välillä on lähestulkoon kahdeksan metriä. Kaikkein lyhyimpiä syöttöjä on antanut Ligue 1 -jätti PSG, jonka syötöt ovat keskimäärin 15,85 metriä pitkiä. Pisimpiä syöttöjä on puolestaan tarkastelujaksolla antanut Englannin Mestaruussarjasta pudottanut Rotherham, jonka syötöt olivat keskimäärin 23,42 metriä. Tarkastelujakso on kausi 2018-2019 siten, että viimeiset mukaan lasketut pelit on pelattu 15.5.2019.
Lyhyimpiä syöttöjä antavien joukkueiden kärkipää koostuu lähes pelkästään huippujoukkueista. TOP 25:ssä on 17 joukkuetta Euroopan viidestä suurimmasta liigasta (Valioliiga, La Liga, Bundesliiga, Serie A ja Ligue 1), ja niiden lisäksikin lukuisia keskisuuria tai eurokentillä loistaneita, kuten esimerkiksi Ajax, tai sarjojaan hallinneita joukkueita, kuten Celtic.
Siksi listalla pomppaakin suurena yllättäjä esiin Veikkausliigan Honka. Honka nimittäin on tilastossa jaetulla kolmossijalla Chelsean kanssa, heti PSG:n ja Barcelonan jälkeen. Hongan ja Chelsean keskimääräinen syöttöjen pituus on 16,65 metriä. Puheet Hongan nopeasta pallonliikuttelusta ja ”tikitakamaisuudesta” saavat siis tilastosta uutta pontta, sillä muun muassa Ajaxilla syöttöpituus on niukasti Honkaa pidempi. Onko Honka siis Suomen Barcelona?
Suurten tai keskisuurten liigojen ja seurojen ulkopuolelta 25 joukkueen kärkeen mahtuu Hongan lisäksi ainoastaan sijalta 11 löytyvä Sundsvall, sijalla 18 oleva romanialaisseura Viitorul Constanta sekä Valioliigaan Mestaruussarjan mestarina noussut Teemu Pukin Norwich, sijalla 20.
New @CIES_Football Weekly Post analyses @InStatFootball data to unveil European teams and leagues executing the shortest/longest passes on average! Full tables at football-observatory.com/IMG/sites/b5wp…
Tutkimuskeskus CIES on asettanut Euroopan futissarjojen seurat järjestykseen syöttöjen keskimääräisen pituuden mukaan. Lyhyimmät syötöt TOP5 (metreissä):
1. PSG, 15,85m
2. FC Barcelona, 16,31m
3. FC Honka ja Chelsea, 16,65m
5. Ajax, 16,95m
#Veikkausliiga #pelitapa
1. PSG, 15,85m
2. FC Barcelona, 16,31m
3. FC Honka ja Chelsea, 16,65m
5. Ajax, 16,95m
#Veikkausliiga #pelitapa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
