Yle Urheilu: HIFK myyty ulkomaalaisomistukseen – pääomistaja tulee Kiinasta
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on myyty ulkomaisille sijoittajille. Seuran puheenjohtaja Christoffer Perret vahvistaa uutisen Yle Urheilulle.
HIFK:n uusi pääomistaja on nyt kiinalainen Lucas Jin Chang. Mies omistaa myös Tanskan Superliigan seuran Vejle Boldklubin moldovalaisen Andrei Zolotkon kanssa.
Jin Chang ottaa omistukseensa 51,9 prosenttia seurasta. Liikemies sijoittaa HIFK:hon noin kahden miljoonan euron summa, joka maksetaan osissa.
Omistukseen liittyy myös yksi suomalainen henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen viiden prosentin osuudella.
Jin Changin omistaman Vejlen runsas vaihtuvuus pelaajissa on herättänyt joissakin määrin keskustelua. Seura on toiminut viime aikoina välipysäkkinä ulkomaisille pelaajile.
Vejleen on saapunut tämän kauden aikana 20 pelaajaa, joista valtaosa ilmaiseksi tai lainalla. Hankituista pelaajista osa on lähtenyt kesken kauden ilmaiseksi pois.
Varsinaisia näyttöjä Jin Changin ja Zolotkon vilunkipeleistä ei ole.
Perrettin mukaan HIFK on kuitenkin tutkinut kaksikon taustat ja seura on tyytyväinen valintaansa.
– He ovat erittäin tyytyväisiä ja kokevat, että seura on saanut uuden nosteen. He ovat aikaisemmin tehneet isojakin tappioita ja tekevät nyt voitollista tulosta, Perret sanoi Yle Urheilulle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”