Alle 21-vuotiaiden EM-finaali Espanja-Saksa näkyy tänään ilmaiskanavalla

Espanja ja Saksa kisaavat tänään, sunnuntaina, alle 21-vuotiaiden EM-kisojen mestaruudesta Italian Udinessa Stadio Friulilla.
Loppuottelu alkaa kello 21.45, ja sen näyttävät suorana Yle TV2 ja Uefa TV.
Espanja ja Saksa kisasivat EM-kullasta myös edellisissä kisoissa, vuonna 2017. Tuolloin Saksa voitti Mitchell Weiserin maalilla 1-0.
EM-loppuottelut ovat tuttua kauraa varsinkin Espanjalle. Se on yltänyt nyt viidessä viimeisimmässä EM-turnauksessa neljä kertaa loppuotteluun ja voittanut niissä kultaa kaksi kertaa, vuosina 2011 ja 2013.
Espanja on voittanut näissä kisoissa kolme ottelua ja hävinnyt yhden. Se hävisi avauspelissään Italialle 1-3, mutta voitti alkulohkossa Belgian 2-1 ja Puolan 5-0. Välierässä Espanja kaatoi Ranskan maalein 4-1.
Saksan turnaus on toistaiseksi koostunut kolmesta voitosta ja yhdestä tasapelistä. Ensimmäisessä lohko-ottelussaan Saksa voitti Tanskan 3-1 ja toisessa Serbian 6-1. Viimeisessä lohkopelissä Saksa pelasi Itävallan kanssa 1-1-tasapelin, mutta eteni Espanjan tavoin lohkovoittajana välierään. Semifinaalissa Saksa kukisti Romanian 4-2. Tuossa ottelussa voittomaalin iski kisojen maalipörssiä seitsemällä osumallaan johtava Gian-Luca Waldschmidt.
Espanjan päävalmentaja Luis de la Fuente laskee joukkueensa eduksi sen, että hänellä on käytössä monia pelaajia, jotka olivat mukana myös toissa vuoden loppuottelussa, kuten silloin kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu keskikenttäpelaaja Dani Ceballos.
– Olemme siellä, missä haluammekin olla. Olemme mahtavalla stadionilla, ja kaikki riippuu meistä. Olisimme antaneet kolme viikkoa sitten mitä vaan, että pääsisimme tänne. Yritämme nauttia hetkestä ja toivottavasti voittaa, kommentoi de la Fuente Uefan sivuilla.
– Toivomme, että lämpöasteita ei ole yhtä paljon kuin edellisessä ottelussa, mutta meidän pitää keskittyä asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Minusta on hyvä, että meillä on pelaajia, jotka olivat loppuottelussa kaksi vuotta sitten. Kokemus on jalkapallossa todella tärkeää.
Saksan päävalmentajalla Stefan Kuntzilla taas ei ole juurikaan samoja pelaajia kuin kaksi vuotta sitten. Saksan pelaajista vain Nadiem Amiri ja Levin Öztunali olivat voittamassa kultaa edellisissä kisoissa.
– Pelaamme samana päivänä, mutta pelaajat eivät ole läheskään samat kuin kaksi vuotta sitten.
– Espanja on todella lahjakas. He pelaavat pallonhallintajalkapalloa ja ovat todella vahvoja keskikentällä.
– Katsoin Italian voiton Espanjaa vastaan. Mutta me emme voi verrata itseämme Italiaan, koska meidän pelaajillame on täysin erilaisia ominaisuuksia. Meillä on oltava oma pelisuunnitelmamme. Haluaisimme yllättää Espanjan, kuten hieman teimme kaksi vuotta sitten.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS