Alle 21-vuotiaiden EM-finalistit selvillä – uusinta toissa vuoden loppuottelusta

Italiassa pelattavan alle 21-vuotiaiden EM-turnauksen finalistit selvisivät torstaina, kun Saksa kaatoi Romanian 4-2 ja Espanja voitti Ranskan 4-1.
Romania oli jo kiinni suuressa yllätyksessä, kun se johti Saksaa tauolle mentäessä 2-1. Saksalaiset tulivat kuitenkin toisella jaksolla rinnalle ja ohi kolmesta erikoistilanteesta.
Ensin Gian-Luca Waldschmidt toi Saksan toisen jakson alussa rangaistuspotkusta tasoihin, ja varsinaisen peliajan viime hetkillä hän tykitti voittomaalin tarkalla vapaapotkulla tolpan juureen.
At the double against Romania.
Hetkeä myöhemmin Nadiem Amiri sinetöi toisesta vapaapotkusta loppulukemiksi 4-2.
Ranska siirtyi toisessa välierässä johtoon vartin kohdalla rangaistuspotkusta. Junior Firpo repi Jeff Reine-Adélaïden rangaistusalueella kumoon. Jean-Philippe Mateta toimitti pallon 11 metristä varmasti sisään.
Espanja nousi tasoihin reilut kymmenen minuuttia myöhemmin. Marc Roca pääsi laukomaan kulmapotkutilanteessa parikin kertaa ja onnistui toisella yrittämällä.
Myös Espanja osui kertaalleen pilkusta. Mikel Oyarzabalia rikottiin ensimmäisen jakson lisäajalla rangaistusalueella, ja hän ampui itse pallon täplältä sisään.
VAR playing a role once again as each team converts a penalty either side of Roca's equaliser.
Toista puolikasta ehdittiin pelata vain 1,5 minuuttia, kunnes pallo oli jälleen Ranskan maalissa. Espanja lähti keskikentältä nopeaan vastahyökkäykseen. Pallo toimitettiin Oyarzabalin ja Fábian Ruizin kautta Dani Olmolle, joka sai siirtää sen tyhjään maaliin.
Ranska oli täysin aseeton ja Espanja puolestaan todella tehokas. Espanjan neljäs maali syntyi 67. minuutilla, jälleen Ranskan pallonmenetyksestä. Pablo Fornals tarjoili hienon ulkosyrjäkeskityksen Borja Mayoralille, joka pisti puolivolleyllaan vielä paremmaksi.
Kisojen loppuottelu pelataan ensi sunnuntaina Stadio Friulilla Udinessa. Saksa ja Espanja kamppailivat keskenään EM-kullasta myös edellisissä kisoissa vuonna 2017. Tuolloin Saksa oli finaalissa vahvempi lukemin 1-0.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan