Bundesliigan konkarivalmentaja luuli menevänsä Schalkeen – päätyikin Saksan nelostasolle
Kuva: Getty Images
Saksalaisvalmentaja Peter Neururer on tullut tutuksi monen Bundesliigan seuran päävalmentajana, mutta hän luotsasi viimeksi pääsarjaseuraa vuosikymmenen alussa.
Aiemmin tänä vuonna Neururer, 64, luuli jo, että hän on palaamassa Bundesliigan parrasvaloihin, kun Schalken entinen presidentti Josef Schnusenberg soitti hänelle. Schalke oli juuri antanut potkut päävalmentajalleen Domenico Tedescolle, kun Neururerin puhelin alkoi piristä.
Neururer valmensi Schalkea jo vuosina 1989-1990, kun joukkue pelasi maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Neururer luuli, että hänen entinen seuransa tarvitsi häntä hädän hetkellä. Schalke oli 14. sijalla Bundesliigassa Tedescon saadessa potkut.
– Hän (Schnusenberg) kysyi minulta, voisinko auttaa ja kertoi, mitä seura aikoi tehdä. ”Mahtavaa, olen mukana”, minä vastasin, sanoi Neururer Rheinische Postin haastattelussa.
– Sitten hän teki välittömästi selväksi, että minun ei kannattaisi pyytää isoa palkkaa. Sekään ei ollut ongelma minulle, joten lupasin, että olen sataprosenttisesti mukana.
Neururer saneli kuitenkin yhden oman ehtonsa. Hän sanoi, että ei voi luvata vievänsä seuraa ensi kaudella Mestarien liigaan.
Siinä vaiheessa Schnusenberg meni hetkeksi hiljaiseksi ja totuus tuli ilmi. Schnusenberg ei puhunutkaan Neururerille paikasta Schalken päävalmentajana, vaan Saksan neljännellä sarjatasolla pelaavan SG Wattenscheid 09:n urheilutoimenjohtajan pestistä. Schnusenberg on itse Wattenscheidin hallituksessa mukana.
Neururer oli kuitenkin jo lupautunut mukaan, joten hän otti tehtävän vastaan ja todisti olevansa sanojensa mittainen mies.
– Ensin olin ällikällä lyöty. Mutta minä olin lupaukseni tehnyt.
Schalke veti kauden loppuun väliaikaisvalmentaja Huub Stevensin johdolla ja tuli Bundesliigassa 14. sijalle. Ensi kaudesta lähtien joukkuetta valmentaa David Wagner.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena