Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara esiintyi jälleen edukseen, kun Suomi voitti lauantaina Bosnia-Hertsegovinan 2-0 EM-karsinnoissa.

Kamara, 23, kirjautti itselleen yhden maalisyötön ja rytmitti Huuhkajien peliä keskikentällä ansiokkaasti Tim Sparvin kanssa.

Ottelua oli paikan päällä seuraamassa myös Huuhkajien entinen hyökkääjä ja maajoukkueen entinen apuvalmentaja Jonatan Johansson, joka valittiin pelin yhteydessä suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen.

Kamara teki suuren vaikutuksen myös maajoukkuelegendaan.

– Näin Glenin livenä, ja hän oli todella, todella hyvä pallon kanssa. Hänestä näki, että hän on erittäin varma pallon kanssa ja haluaa aina sitä, kommentoi Johansson The Heraldin mukaan.

– Hän on yhä nuori pelaaja, mutta hänestä on kasvanut tärkein keskikenttäpelaaja ja tärkein syöttelijä keskikentälle.

– Hän on sellainen pelaaja, joka voi hakea palloa syvältä ja syöttää, mutta myös lähteä mukaan hyökkäyksiin ja olla vaarallinen rangaistusalueella ja sen lähettyvillä.

– Hän on todella hyvä keskikenttäpelaaja ja hän on ollut yksi tärkeimmistä pelaajista Suomen menestyksen takana Nations Leaguessa ja nyt EM-karsinnoissa.

– Hän on ollut erittäin vaikuttava, ja myös kannattajat nauttivat hänen pelaamisestaan, mikä on mahtavaa.

Kamara on noussut vauhdilla huipulle myös seurajoukkuetasolla. Hän jätti kesällä 2017 Arsenalin organisaation, mutta sai sopimuksen Skotlannin pääsarjaseura Dundee FC:hen, jossa hänestä tuli välittömästi joukkueen avainpelaaja.

[readmore from=Kamara-Glen]

Viime tammikuussa Kamara siirtyi Dundeesta Skotlannin suurseura Rangersiin. Siirron oli määrä tapahtua ilmaiseksi tänä kesänä, mutta Rangers maksoi Kamarasta nimellisen korvauksen ja hankki hänet heti tammikuussa riveihinsä.

Skottimedian mukaan siirtokorvaus oli 50 000-100 000 puntaa. Osa Rangersin kannattajista epäili hänen hankkimistaan, mutta Kamara nousi nopeasti fanien suosikiksi myös Ibrox Stadiumilla.

– Ei ole epäilystäkään, että se oli Rangersilta nerokas teko hankkia hänet Dundeesta. Uskon, että hänen aikansa siellä (Dundeessa) oli erittäin arvokasta hänelle, jatkoi Johansson, joka on edustanut Rangersia pelaajana ja valmentajana.

– Hän sai hyvät valmiudet Arsenalissa ja sitten hän meni Dundeehen, jossa hän sai pelata syöttöpeliin perustuvaa jalkapalloa, joka sopi hänelle todella hyvin.

– Hän sai pelata jalkapalloa edustustasolla ja tottui sen fyysiseen puoleen, ja minä olen tietysti erittäin tyytyväinen siihen, miten hän on aloittanut Rangersissa. Hänellä on jo nyt paikka avauskokoonpanossa, ja ihan ansaitusti.

– Sama asia maajoukkueessa. Hän tuli joukkueeseen mukaan ja pärjäsi hyvin. Hänen itseluottamuksensa on kasvanut siellä ja nyt hän on tärkein pelaaja. Suomi pyrkii pelaamaan alhaalta ja syöttämään palloa, ja se sopii hänelle, koska hän pääsee paljon palloon.

– Lauantaina hän tuskin antoi harhasyöttöä ja sai myös maalisyötön, joten kaiken kaikkiaan se oli luultavasti yksi hänen parhaista otteluistaan Suomen paidassa.

– Se oli todella ilahduttavaa, ja maajoukkueelle hänen kehityksensä on mahtava asia, koska hänen parhaat vuotensa ovat ehdottomasti vielä edessä.

Johansson on vaikuttunut myös Kamaran paineenkäsittelykyvystä.

– Hän oli vielä nuori, kun toimin maajoukkueen apuvalmentajana. Olin tietoinen hänestä, mutta en ole ikinä työskennellyt hänen kanssaan, joten en tunne häntä. Mutta hän vaikuttaa todella kypsältä pelaajalta ja hän on osoittanut suurta henkistä vahvuutta menemällä Rangersiin, massiiviseen seuraan, ja pärjäämällä siellä saman tien.

– Rangersissa ei ole kyse vain sopeutumisesta, vaan pelaamisesta hyvin, etenkin keskikentällä, jossa pääsee paljon palloille ja on oltava itsevarma. Hän on ehdottomasti tehnyt niin, ja se kertoo kaikin puolin isosta luonteesta.

Kamara on ollut jo siirtohuhuissa yhdistettynä Valioliigan seuroihin, ja hän myönsi itsekin, että Englannin pääsarjassa pelaaminen on hänen unelmansa, mutta vakuutti myös olevansa onnellinen Rangersissa.

– Nuorten pelaajien kanssa on oltava varovainen sen suhteen, mitä heistä sanoo ja paineista, joita heidän harteilleen kasaa, mutte kuten sanoin, hänellä oli fantastinen kausi ja hän on pärjännyt hyvin Rangerissa ja maajoukkueessa.

– Nuorille pitää antaa mahdollisuuksia ja aikaa kasvaa. Jos hän jatkaa hyvin pelaamista, niin hyviä pelaajia kohtaan on aina kiinnostusta.

– Olen varma, että joukkueet tarkkailevat häntä nyt ja tulevaisuudessa, mutta se (siirto) tapahtuu, kun on oikea aika hänelle ja Rangersille. Hänellä on potentiaalia ja taitoa siirtyä Englantiin, mutta nyt tärkeintä on jalkapallosta nauttiminen ja kehittyminen.