HJK:n alkukausi on ollut takkuinen, kun Veikkausliigan jättiläinen on voittanut vain neljä ottelua 12:sta. Onnistujia on vaikea nostaa esiin henkilökohtaisella tasolla, mutta yksi heistä on Nikolai Alho.

26-vuotias helsinkiläinen vaihtoi täksi kaudeksi pelipaikkaa keskikentän laidalta laitapuolustajan tontille. Vanha joukkuekaveri Juha Pirinen on ollut vakuuttunut Alhon pelaamisesta Klubin puolustuslinjassa.

– Hän on pelannut hyvin. Sanoin Nikolle jo viime vuonna, että hänen pitäisi oikeasti pelata oikeana pakkina, että hänen vahvuutensa tulisivat paremmin esiin.

– Nyt hän on ollut wingbackina, joka on vähän hyökkäävämpi rooli, mutta se on sopinut kyllä hyvin. Mielestäni hän on oikealla paikalla nyt, Pirinen kertoo rehellisen mielipiteensä SuomiFutis-sivustolle.

Pirinen on itsekin laitapuolustaja Tromsø IL:n miehistössä. Hän ei ole lähtenyt kuitenkaan isommin neuvomaan Alhoa pelipaikan saloihin.

– En ole mitään vinkkejä antanut. Kunhan sillon joskus höpöttelimme tästä pukukopin suihkussa, Pirinen naurahtaa.

– Hän on juoksuvoimainen, mutta ei ole kuitenkaan tehnyt niin paljon maaleja, että hän olisi puhdas laitahyökkääjä. Hän tykkää painaa duunia ja on työteliäs kaveri, joten sanoin, että hän olisi hyvä laitapakiksi.

Alhon vahvuudet tulevat esiin ylöspäin pelatessa.

– Niko on parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun hän on positiivisessa peliasennossa ja näkee koko kentän. Hän pystyy jakelemaan ja ohittelemaan. Mun mielestä hän on oikealla paikalla nyt, Pirinen toistaa.

Alho pääsee seuraavan kerran irti keskiviikkona, kun HJK isännöi FC Honkaa. Veikkausliigaa on nähtävissä Helsingissä jo tiistaina, kun HIFK kohtaa SJK:n.