Katso vaikka itse – nähtiinkö eilen kaikkien aikojen motivaatiopuhe? Martalta painavia sanoja kaikille futaajan aluille
Kuva: Getty Images
Brasilia sai eilen hyvästellä naisten MM-turnauksen, kun se taipui Ranskalle jatkoajan jälkeen maalein 1-2. Brasilia pani Ranskalle erinomaisesti kampoihin, ja monet pitivät ottelua kenties MM-kisojen tähän saakka tasokkaimpana.
Brasilia on kuulunut naisten jalkapalloilun suurmaihin aina, mutta sen paremmin MM-kuin olympiakultaakaan se ei ole pystynyt voittamaan. Pian edessä on vääjäämättä sukupolvenvaihdos. MM-joukkueessa on kahdeksan yli 30-vuotiasta pelaajaa, ja suurimpien legendojen uran loppu lähestyy.
Heti neljännesvälierän jälkeen Brasilian tunnetuin tähtipelaaja ja kapteeni, 33-vuotias Marta pitikin hyvin voimakkaan palopuheen Brasilian ja koko maailman naisfutiksen puolesta. Kuusi kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valitun Martan motivaatiosanat kelpaisivat esimerkiksi mille tahansa juniorijoukkueelle. Kehonkielikin puhui haastattelussa vähintään yhtä voimakkaasti kuin tarkasti valikoidut sanat.
– Pitää haluta enemmän. Pitää harjoitella enemmän. Pitää pitää itsestään huolta enemmän, Marta saarnasi TV-kameroiden edessä.
– Pitää olla valmis pelaamaan 90 + 30 minuuttia. Sitä minä tytöiltä pyydän
– Formiga ei tule pelaamaan ikuisesti. Marta ei tule pelaamaan ikuisesti. Cristiane ei tule pelaamaan ikuisesti. Naisten peli tarvitsee selviytyäkseen teitä!
– Ajatelkaa sitä. Arvostakaa sitä enemmän. Itkekää alussa, niin voitte hymyillä lopuksi, Marta julisti tunteikkaasti suoraan kameraan katsoen, ja poistui haastattelusta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018