Espoon kaupunginhallitus on linjannut, että Tapiolaan rakennetaan jalkapallostadion, joka jää kaupungin omistukseen, kertoo Länsiväylä.

Stadionin lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluvat pysäköintilaitos, palvelu- ja asuinkortteli. Kokonaisuus lähtee liikkeelle jalkapallostadionilla, jota varten perustetaan kiinteistöyhtiö.

Uuden stadionin alle rakennetaan parkkihalli, johon saadaan rahat kaupungin takaamilla lainoilla. Sen toteuttamisesta vastaa kaupungin omistama pysäköintiyhtiö.

- Ensin pitää rakentaa pysäköintilaitos, jotta voidaan aloittaa varsinaisen stadionin rakentaminen. Jotain rakentamista voisi olla käynnissä vuonna 2021, mutta ei ensi vuosikaan mahdoton ole, Tapiolan projektinjohtaja Antti Mäkinen kommentoi Länsiväylälle.

Stadionin rakennuskustannuksia Mäkinen ei halunnut vielä kommentoida.

– Nyt meillä on vasta alustava hahmotelma. Kuluvan vuoden loppuun mennessä meillä on toimintamalli, jossa on mukana myös talouslukuja.

Jalkapallostadion rahoitetaan myymällä sen kupeeseen nousevien talojen rakennusoikeuksia markkinahintaan.

Mäkinen arvioi, että uuden stadionin rakentamiseen voi mennä pari vuotta. Kun nykyistä stadionia ei voi enää käyttää rakennustöiden vuoksi, on mietittävä väliaikaisjärjestelyä.

Uudelle, monikäyttöiselle stadionille suunnitellaan paikat 6 000 katsojalle, ja se sijoitetaan nykyistä stadionia pohjoisemmaksi.