Jere Urosen pitkäaikainen unelma toteutuu ensi kaudella. Huuhkajien 24-vuotias puolustaja pääsee pelaamaan ensimmäistä kertaa urallaan Mestarien liigassa.

Urosen edustama Genk juhli keväällä Belgian mestaruutta. Vielä viime vuoden puolella suomalaista vietiin huhuissa Valioliigaankin saakka.

Urosella riitti uskoa nykyisen seuransa menestykseen ja hän virallisti luottonsa joulukuussa 2022 saakka ulottuvalla jatkosopimuksella (lue lisää).

Uronen ei missään vaiheessa edes harkinnut lähtöä Genkistä.

– Mikään ei tuntunut niin hyvältä kuin jäädä Genkiin. Meillä on perheellä asiat tosi hyvin siellä. Se painaa minulle tosi paljon. Samoin kuin se, että olen tosi arvostettu pelaaja seuraorganisaatiossa ja pystyn pelaamaan vahvuuksillani, Uronen perusteli ratkaisuaan jäädä Belgiaan Yle Urheilulle.

– Futarin ura on niin lyhyt. Minulla on maksimissaan kymmenen vuotta jäljellä, ja Genkissä on juuri nyt hyvä olla.

Uronen palaa Huuhkajat-paitaan tuleviin EM-karsintaotteluihin Bosnia-Hertzegovinaa ja Liechensteinia vastaan. Ensimmäiset kaksi karsintapeliä jäivät suomalaiselta loukkaantumisen vuoksi väliin.