Mestarien liigan kausi 2018-19 tuli lauantaina päätökseen, kun Liverpool voitti loppuottelussa Tottenhamin 2-0.

Voittaja saatiin selville vajaan yhdeksän kuukauden ja 125 ottelun rupeaman jälkeen. Hallitseva mestari Real Madrid väistyi kolmen peräkkäin voitetun pokaalin jälkeen ja uudeksi valtiaaksi nousi Liverpool, jolla pytty oli kuudes laatuaan kilpailun historiassa.

Vielä lohkovaiheessa oli vaikea kuvitella, että juuri Liverpool ja Tottenham taistelisivat kesäkuussa turnauksen voitosta. Kummankin jatkopaikka ratkesi vasta lohkovaiheen päätöspäivänä.

Pudotuspeleissäkin kummatkin olivat lähellä pettymystä. Liverpool hävisi välierien ensimmäisen osan Barcelonalle 0-3, mutta nousi toisessa osassa rinnalle ja ohi. Tottenham taas eteni puolivälieristä ja välieristä vierasmaalisäännön turvin jatkoon tiputtaen matkalla Manchester Cityn ja Ajaxin.

Kokonaisuutta ja lauantain loppuottelua ajatellen voidaan kuitenkin sanoa, että oikea joukkue voitti Mestarien liigan, mikä näkyy myös meidän kauden tähdistökentällisessämme.

Olemme valikoineet kaikista Mestarien liigan pelaajista 11 pelaajan unelma-avauksen sekä antaneet kunniamaininnan muutamille, jotka eivät aivan yltäneet tähdistökentälliseen.

Mestarien liiga 2018-19 – SuomiFutiksen tähdistökentällinen 4-3-3

Maalivahti: Alisson Becker – Liverpool

Voittava joukkue tarvitsee aina voittavan maalivahdin. Viime vuoden loppuottelussa Loris Kariusin epäonniset virheet kostautuivat Liverpoolille. Tällä kaudella punapaitojen ei tarvinnut olla huolissaan, sillä maalia vartioi Brasilian maajoukkueen ykkösvahti Alisson Becker.

Alisson pelasi Liverpoolin kaikki 13 ottelua Mestarien liigassa ja päästi niissä yhteensä 12 takaiskua. Maalinsa hän piti puhtaana kuudesti. Vain Barcelonan Marc-André ter Stegen piti yhtä monta nollapeliä, mutta Alisson vei voiton hänestä välierissä.

Loppuottelussa Alisson poimi Tottenhamin laukauksia kuin marjoja. Torjuntoja hänelle kertyi finaalissa yhteensä kahdeksan kappaletta.

Alisson pelasi Mestarien liigassa kuusi nollapeliä. Kuva: Getty Images

Oikea laitapuolustaja: Trent Alexander-Arnold – Liverpool

Alexander-Arnoldilla on ikää mittarissa vasta 20 vuotta, mutta hän on ehtinyt tahkota jo 21 Mestarien liigan ottelua, pelannut kilpailun loppuottelussa kahdesti ja voittanut turnauksen kerran.

Hän oli jo viime kaudella avainpelaajan roolissa, kun Liverpool saavutti toisen sijan, mutta tällä kaudella nähtiin entistä valmiimpi Alexander-Arnold.

Liverpool ei välttämättä olisi edes pelannut loppuottelussa ilman omaa kasvattiaan. Alexander-Arnold kirjautti itselleen toisessa välieräpelissä Barcelonaa vastaan kaksi maalisyöttöä.

Erityisesti viimeisessä neljännessä maalissa nuori puolustaja hämäsi kulmatilanteessa Barcelonan puolustusta nokkelan pallopojan avustuksella ja vapautti matalalla keskityksellä juonikkaasti Divock Origin maalintekoon (lue lisää tästä).

Koko kauden aikana hänelle kertyi niitä neljä. Puolustajista parempaan pystyi vain Barcelonan Jordi Alba viidellä maalisyötöllään.

Toppari: Virgil van Dijk – Liverpool

Hollantilaistoppari valittiin jo Valioliigan parhaaksi pelaajaksi, ja hän on luultavasti kärkisijoilla myös Mestarien liigassa.

Van Dijkia on pidetty Liverpoolin menestyksekkään kauden tärkeimpänä palasena. Hän on ollut kapteeni ilman nauhaa ja johtanut Liverpoolin alakertaa ennen kaikkea esimerkillään.

Jalkapallosta tilastodataa keräävän Optan mukaan van Dijkia ei ole ohitettu kertaakaan edellisessä 64 ottelussa. Tilasto kertoo varmasti myös hänen pelityylistään, mutta myös yksinkertaisesti siitä, kuinka hyvä hän on ollut.

Toppari: Matthijs de Ligt – Ajax

Ajaxin kapteeni nousi viimeistään tällä kaudella suuren futisyleisön huulille.

De Ligtin tekemisestä ei mitenkään voisi päätellä, että hänellä on ikää vasta 19 vuotta. Ei tarvitse kuitenkaan olla nero, jotta ymmärtää, miksi Euroopan huippuseurat kuolaavat hänen peräänsä.

Ajaxin taival välieriin alkoi jo viime heinäkuussa toiselta karsintakierrokselta. De Ligt helpotti tuota taivalta puolustusvelvotteidensa lisäksi kolmella maalilla.

Vahvarakenteinen hollantilainen oli erityisesti pelote erikoistilanteissa, joista toppari myös puski tärkeitä osumia.

De Ligt oli yksi Ajaxin sensaatiomaisen kauden suurimmista onnistujista. Kuva: Getty Images.

Vasen laitapuolustaja: Andrew Robertson – Liverpool

Skotlannin maajoukkueen kippariksi noussut Robertson on modernin laitapuolustajan perikuva. Hän painaa vasenta laitaa ylös ja alas tukien hyökkäyksiä, kunnes jalat eivät enää kanna.

Robertsonin tämän kauden kaksi maalisyöttöä tulivat jo lohkovaiheessa, mutta hän oli avainpelaajan roolissa myös myöhemmin turnauksessa.

Liverpoolin systeemi ei toimisi ilman Robertsonin ja Alexander-Arnoldin kaltaisia laitapuolustajia.

Keskikentän pohjapelaaja: Jordan Henderson – Liverpool

Kapteeni Hendersonin rooli vaihteli kauden aikana. Muutamassa ottelussa tuli vähemmän minuutteja, ja häneltä jäi kaksi lohkovaiheen peliä väliin loukkaantumisen takia.

Kunnossa ollessaan Henderson on kuitenkin Liverpoolin taistelun ruumiillistuma. Hän osallistuu peliin laajalla alueella rakentaen oman joukkueen ja rikkoen vastustajan hyökkäyksiä.

WhoScored-sivuston tilastojen mukaan Henderson oli lauantaina finaalissa Liverpoolin keskikenttäpelaajista eniten pallossa, voitti eniten pääpalloja ja antoi yhden avainsyötön. Hän myös laukoi kaksi kertaa ja oli sivuston rankingissa joukkueensa paras keskikenttäpelaaja.

Ylempi keskikenttäpelaaja: Donny van de Beek – Ajax

Van de Beek on ehkä jäänyt otsikoissa joukkuekavereidensa varjoon, mutta hänen merkitystään ei voi olla korostamatta.

Hän aloitti ensimmäisen lohkopelin vaihdossa, mutta tuli toisella jaksolla sisään ja iski heti hetkeä myöhemmin maalin. Tehoja syntyi myöhemmin turnauksessa vielä kahden osuman ja kahden maalisyötön muodossa.

Van de Beek saa pelaamisellaan muut näyttämään hyvältä. Hän tekee yksinkertaisia asioita laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Loistava esimerkki Ajaxin näköisestä pelaajasta.

Ylempi keskikenttäpelaaja: Christian Eriksen – Tottenham

Tanskalaistaiturin jalanjälki näkyy lähes jokaisessa Tottenhamin hyökkäyksessä. Hän on aktiivisesti joko itse päättämässä tai alustamassa joukkueensa maalintekoyrityksiä.

Kaiken lisäksi hän tekee sen tehokkaasti, mistä kertovat tämän kauden kaksi osumaa ja neljä maalisyöttöä.

Tottenhamin joukkueessa ei ole toista pelaajaa, joka voisi hoitaa Eriksenin tonttia sen edellyttämällä tasolla.

Christian Eriksen – Tottenhamin paras pelaaja? Kuva: Getty Images.

Oikea laitahyökkääjä: Dušan Tadić – Ajax

Tadićin voisi nostaa tähdistökentälliseen jo pelkästään Real Madridia vastaan pelatun toisen neljännesvälieräpelin perusteella. Yhden osuman ja kaksi maalisyöttöä sisältänyt esitys oli yksi parhaista henkilökohtaisista suorituksista Mestarien liigassa tällä vuosikymmenellä.

Koko kauden aikana hänelle kertyi viisi maalia ja kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Tadić oli Ajaxin hyökkääjistä epämukavin kohdattava vastustajille.

Serbialaistaituri ei ole pelkästään showmies. Tadić pyrkii jokaisella harhautuksellaan ja pallokosketuksellaan edistämään peliä, vaikka hänen kikkavarastoonsa kuuluu temppuja, joita näkee normaalisti vain katujalkapallossa.

Vasen laitahyökkääjä: Sadio Mané – Liverpool

Manélla on kaikki ominaisuudet, joita valmentaja voi laitahyökkääjältä toivoa, ja hän käyttää niitä hyvin.

Liverpool teki turnauksen aikana 24 maalia, joista Mané oli suoraan mukana seitsemässä (4 maalia, 3 syöttöä). Senegalilaiskiituri osallistuu hyökkäyksiin myös pallottomana tekemällä tilaa hyökkääjäkollegoilleen.

Mané on syystäkin ensimmäisten joukossa, kun manageri Jürgen Klopp kertoo kokoonpanonsa joukkueelleen. Hän oli avauskokoonpanossa kauden jokaisessa ottelussa.

Keskushyökkääjä: Lionel Messi – Barcelona

Tähdistökentällistä olisi vaikeaa rakentaa ilman turnauksen parasta maalintekijää.

Messi teki kymmenessä ottelussa yhteensä 12 osumaa ja antoi kolme maalisyöttöä. Hän oli suoraan mukana Barcelonan maaleissa keskimäärin 56 minuutin välein.

Argentiinalaistaituri rokotti yhtä vaille jokaista tämän kauden vastustajaansa maalilla vähintään kahdesti. Lohkopeleistä Internazionalea vastaan hän oli sivussa loukkaantumisen takia.

Erityismainintana Messi viimeisteli Camp Noulla Liverpoolia vastaan välieräparin avausosassa kenties kauden komeimman maalin. Häikäisevä osuma vapaapotkusta sai jopa Jürgen Kloppin hymyilemään vastustajan ällistyttävästä suorituksesta (lue lisää tästä).

Kunniamaininnat

Maalivahti: André Onana (Ajax)
Puolustajat: Jordi Alba (Barcelona), Nicolás Tagiliafico (Ajax), Jan Vertonghen (Tottenham)
Keskikenttä: Georginio Wijnaldum (Liverpool)
Hyökkääjä: Robert Lewandowski (Bayern München)