Tiesitkö tämän? Mies Qatarin menestyksen takana loikkasi Barcelonan akatemiasta Qatariin 13 vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Copa Américassa nähdään totutusti aina kaksi kutsuvierasta, jotta muodostettavissa on kolme neljän maan alkulohkoa. Ennen tätä vuotta mukana oli ollut aina (vuodesta 1993 lähtien) Meksiko, ja hyvin usein myös joko Costa Rica tai USA. Nyt vuoro osui aasialaisille maille.
Japanille Copa América on jo toinen, mutta Qatar sen sijaan debytoi sunnuntai-iltana Paraguayta vastaan Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa. Qatar on mukana myös Copa ensi vuoden painoksessa, ja saa tuolloin seurakseen Australian.
Qatar on puolustava Aasian-mestari, sillä se voitti yllättäen Aasian mestaruusturnauksen viime tammi-helmikuussa. Copa Américaan pääsyä tämä ei kuitenkaan ratkaissut, vaan sen mukanaolo oli varmistunut jo aiemmin. Tärkein taustatekijä lienee vuoden 2022 MM-kisaisännyys.
Kun Qatar MM-isännyyden sai, oletti moni joukkueen täyttyvän pian erilaisista kansalaisuutta vaihtaneista ”ostopelaajista”. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan valtaosa joukkueen pelaajista on syntynyt Qatarissa. Siksikin alkuvuoden mestaruus oli suuri yllätys.
Valmennusosaamisessa Qatar luottaa kuitenkin ulkomaisiin voimiin. Ruorissa ei silti ole Arsène Wenger tai kukaan muu Qatariin yhdistetyistä valmentajamaailman supertähdistä – eikä liioin ainakaan vielä Qatarissa valmennusuraansa aloitteleva Barca-ikoni Xavi. Ei, sillä Qatarin käskyttäjä on suurelle yleisölle tuntematon Félix Sánchez Bas.
43-vuotias Félix Sánchez tuntee Qatarin jalkapalloilun läpikotaisin, sillä hän on valmentanut Qatarissa jo 13 vuoden ajan. Niin yllättävältä kuin se joistain saattaakin kuulostaa, on Qatarissa siis vannottu tällä rintamalla vankasti jatkuvuuden nimiin.
[readmore from=Qatar]
Oppinsa Sánchez on kuitenkin ammentanut Xavin tavoin Barcelonan akatemiasta La Masiasta, sillä juuri sieltä hän loikkasi Qatariin vuonna 2006. Valmentamisen Sánchez aloitti jo 21-vuotiaana, ja hän valmensi FC Barcelonan eri juniorijoukkueita peräti kymmenen vuoden ajan, ennen kuin muutti Arabian niemimaalle.
Suoraan Qatarin A-maajoukkueeseen Sánchez ei suinkaan niillä näytöillä päässyt, vaan hän aloitti työt qatarilaisessa Aspire Academyssa alle 13-vuotiaiden pelaajien kanssa. Pikkuhiljaa tie eteni nuorista pojista alle 19-vuotiaisiin, alle 23-vuotiaisiin ja vuonna 2017 vihdoin A-maajoukkueeseen saakka.
"Perfect practice, rather than 'talent', makes the ultimate difference."
Fèlix Sánchez, a former coach at Barça's youth academy, left Barca in 2006 to be part of a new Qatari academy (U15s, U17s, U19s, U23s & first team).
13 years later, he led Qatar to the Asian Cup glory.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon