UNL: Englannilla vastassaan tämän hetken maailman paras topparipari?
Kuva: Getty Images
Englanti ja Hollanti pelaavat tänä iltana Nations Leaguen loppuottelupaikasta Portugalia vastaan, eikä ottelun voittajaa ole helppoa veikata.
Hollanti on ollut viime vuosina kaukana kunniansa päivistä, kun taas Englanti on ehkä hieman ylisuorittanut. Viime kesän MM-kisoja on kuitenkin melko turha tänä iltana käyttää mittapuuna joukkueita arvioidessa.
Englannin valmentaja Gareth Southgate oli aiheesta pitkin kevättä huolissaan aikatauluista. Luotsi ennakoi tilannetta, jossa kaksi englantilaisjoukkuetta pelaa Mestarien liigan finaalissa, vain viikkoa ennen elintärkeää UNL-välierää. Southgaten pelko toteutui; perinteisesti maajoukkueessa vahvasti edustetut Tottenham ja Liverpool pelasivat viime lauantaina. Väsymystä ei mitenkään voi sivuuttaa esimerkiksi Jordan Hendersonin, Harry Kanen, Dele Allin, tai Trent Alexander-Arnoldin kohdalla.
Mestarien liigan finaalissa tahkoi toki myös muiden muassa Hollannin toppari Virgil van Dijk – joka muuten palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Liverpool-järkäle saattaa kuitenkin yhdessä Ajaxin Matthijs de Ligtin kanssa muodostaa tämän hetken ykkös-toppariparin maailmassa.
Jamie Carragher analysoi kaksikkoa Sky Sportsille.
– Tuntuu hullulta ajatella, että de Ligt on vasta 19-vuotias. Hänen esiintymisensä Mestarien liigassa olivat huikeita. Olemme toki nähneet lahjakkaita nuoria toppareita historiassa paljon, mutta tässä tapauksessa pelillisten ominaisuuksien lisäksi esiin nousevat hänen johtajankykynsä. Näin hänen puheensa kauden päätteeksi, ja se kuulosti lähinnä 29-vuotiaan puheelta. Myöskään fyysiset seikat eivät ole häntä vastaan, voimaa ja nopeutta löytyy kylliksi.
Vuoden pelaajan tittelin tahollaan jo saanut, ja sellaisesta edelleen toisaalla kilpaileva van Dijk saa luonnollisesti Carragherilta suitsutusta myös.
– Kun puhutaan liigan parhaista pelaajista, puhutaan yleensä hyökkääjistä. Virgil on kuitenkin viiden Valioliigan parhaan joukossa, kaikki kenttäasemat huomioiden.
Myös tuttu mies Hollannin valmentajan paikalla uskoo kaksikkoon.
– Ronald Koeman sanoi viikonloppuna, että uskoo käytettävissään olevan maanosan parhaan kaksikon keskuspuolustuksessa. Tätä ei oikeastaan käy kiistäminen. Van Dijk on maailman paras puolustaja, ja de Ligt on ehdottomasti maailman paras nuori toppari.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”