FC Honka – Ilves: Kuumaa ja tasaista
Veikkausliiga
FC Honka – Ilves
Lauantai 27.07. klo 17:00
Veikkausliiga jatkuu lauantaina kuumissa olosuhteissa Espoossa, jossa FC Honka mittaa sarjan kärjessä edelleen porskuttavan Ilveksen päivän kunnon. Sarjan kärki on tällä hetkellä äärimmäisen tasainen ja tasaisia ovat olleet joukkueiden aikaisemmat tämän kauden kohtaamisetkin Suomen Cupissa ja Veikkausliigassa. Vaikuttavana tekijänä on lisäksi lauantaille ennustettu yli 30 asteen helle.
Honka ei pystynyt viime viikonloppuna käyttämään lepoetua hyväkseen, vaan hävisi FC Interille selkeästi 3-1. Vesa Vasaran suojatit eivät ole pystyneet pitämään tasoaan yllä ottelusta toiseen, vaan huippuesityksiä on seurannut heikompaa suorittamista. Hongan miehistö on seitsemän maalia takoneen Borjas Martínin johdolla sen verran laadukas, että se on edelleen vakavasti otettava mestaruuden tavoittelija.
Ilves johtaa sarjaa, vaikka kahdessa viime pelissä on jouduttu tyytymään vain yhteensä yhteen pisteeseen. Hyvän jakson jälkeen maalinteko on tuottanut hieman tuskaa. Lauri Ala-Myllymäen rakettimainen nousu suomalaisen jalkapallon aallonharjalle on tuonut tällä kaudella yhdeksän maalia. Joukkueen terveystilanne on tällä hetkellä hyvä ja Ilves onkin jopa lainannut pelaajiaan alemmille sarjatasoille peliaikaa saamaan.
Vetosuositus
Joukkueiden pieni suvantokausi ja äärimmäisen kuuma sää laskee vääjäämättä maaliodotusarvoa, joka muutenkaan ei lähtökohtaisesti ole katossa. Tämä on jo huomioitu vetomarkkinoillakin. Pidän Honkaa hyvin ohuena suosikkina tähän otteluun ja Ilves vie tämän ottelun nimiinsä noin kerran kolmesta. Vetosuositus on siis Ilves voittaa ottelun kertoimella 3,20. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun FC Honka – Ilves ja kohteeseen veto ”Ilves voittaa ottelun”. Jos Ilves voittaa ottelun, saat 320 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Honka voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa