HJK oli selvitä Belgradin mylläkästä varsin kunniallisesti – isännät tuhlailivat pitkään
HJK pelasi keskiviikon päätteeksi Mestarien liigan karsintaottelun melkoisissa puitteissa, Belgradin Stadion Rajko Mitićillä, Belgradin Punaisen tähden vieraana.
@crvenazvezda_en #HJK
#HJK #Helsinki #Veikkausliiga #UCL #UCLfi #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki
Ottelun ensi hetket noudattelivat käsikirjoitusta; isännille kirjattiin kolme maalintekoyritystä avaus-viisiminuuttiselle.
Reilun vartin jälkeen Riku Riski onnistui hoitamaan pallon kotijoukkueen verkkoon – paitsioasemasta.
27. minuutilla koko ottelun alun tehokkaasti häärinyt Richmond Boakye puski pallon alakulmaan, ohi Maksim Rudakovin, 1-0.
Tauolle mentiin 1-0 -tilanteessa. Punainen Tähti hallitsi ottelun ensimmäistä puolikasta selkeästi, mutta pieni epätarkkuus ja Rudakovin torjunnat pitivät maalieron kurissa. Kummankin joukkueen pelaajista yhtä varoitettiin jaksolla.
Toisella jaksolla Riski jatkoi yrittämistä harvoista hyökkäystilanteist, ja myös Nikolai Alho nousi ajoittain esiin. Tilastot tasoittuivat hieman, maaleja lukuunottamatta.
Punaisen Tähden valmentaja Vladan Milojevic haki lisää tehoja penkiltä, ja teki kaksi vaihtoa. Viimeisen kympin käynnistyessä saman teki Toni Koskela; Ivan Tarasov sivuun, sisään Kevin Kouassivi-Benissan.
Isäntien selkeästä yliotteesta huolimatta joukkue tarvitsi 90 minuutin täyttymisen, ennen kuin onnistui tuplaamaan lukemat. 2-0 syntyi Milan Pavkovin toimesta.
Näihin loppulukemiin saa silti ehdottomasti olla pettyneempi isäntäjoukkue; niin vahvasti se painoi päälle, että kahden maalin johto Helsingin kohtaamisen pohjalle ei ole kummoinen suoritus. Riittääkö se silti, jää nähtäväksi ensi viikolla.
Mestarien liigan karsintaottelut keskivikkona, 24.7.
BATE-Rosenborg 2-1 (Jasse Tuominen pelasi ottelun viimeiset viisi minuuttia)
CFR Cluj – M. Tel Aviv 1-0
Ferencvaros-Valletta 3-1
Maribor-AIK 2-1
Celtic – Nömme Kalju 5-0
Belgradin Punainen Tähti – HJK 2-0
Dundalk-Qarabag 1-1
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
