JäPS – NJS: kotijoukkue nousukiidossa
Kakkonen
JäPS – NJS
Lauantai 13.07. klo 17:00
Kakkosesta otetaan lauantaille yksi nosto: A-lohkossa aloitellaan syyskierrosta ja järvenpääläinen JäPS isännöi nurmijärveläistä NJS:ää. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin, mutta kertooko tämä kaiken olennaisen joukkueiden välisistä voimasuhteista? Ei aivan.
JäPSin helmasynti tuntuu olevan huono kauden aloitus. JäPS taapersi alkukierrokset todella tuskaisesti, mutta viimeisillä kierroksilla peli on sujunut olennaisesti paremmin. Joukkueen puolustukseen on alkanut löytyä järki ja ylöspäin joukkue on tällä hetkellä todella vaarallinen. Kron Rexhepi on joukkueen syömähammas kahdeksalla maalillaan.
NJS on myös kerännyt pisteitä suht mukavasti. Joukkueella on maalivahtina Otso Knuuttila, eräs kakkosen parhaista omalla paikallaan. Teemu Savukosken joukkue onkin toiminut alakerran suhteen melko mallikkaasti. Hyökkäyssuunntaan joukkue ei ole niin vaarallinen. Huomattavaa on, ettei sarjan kärkijoukkueilta NJS ole saanut juurikaan pisteitä, toisin kuin isännät.
Vetosuositus
Ennustan JäPSin nousukiidon johtavan sarjassa yhä korkeammalle, kun NJS:n veikkaan pysyttelevän maltillisemmilla sarjasijoituksilla. Tästä ottelusta odotan kotivoittoa: vetosuositus on Aasialainen tasoitus, JäPS -0.5 maalia kertoimella 1,58. Eli järvenpääläisten voitolla veto on kotona. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun JäPS – NJS ja kohteeseen veto ”Aasialainen tasoitus, JäPS -0.5 maalia”. Jos JäPS voittaa, saat 158 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai NJS voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken