KuPS – FC Vitebsk: valkovenäläiset mittaavat tason
Eurooppa-Liiga
KuPS – FC Vitebsk
Torstai 11.07. klo 19:00
Torstai on suomalaiselle seurajalkapalloilulle tärkeä päivä, sillä peräti kolme seuraa aloittaa eurotaipaleensa. KuPS on arvonnassa saanut vastaansa valkovenäläisen FC Vitebskin. KuPS on vuosien mittaan talven leireillään valkovenäläisen Soligorskin kahdesti, joten ainakin hieman tarttumapintaa maan jalkapalloon löytyy. Taloudellisesti europelit ovat rahallisia tappioita kyntäneelle KuPSille tärkeitä, sillä jo ensimmäinen kierros tuo UEFAlta kassaan 240 000 euroa. Huomaathan, että TV:n kautta pystyt seuraamaan suomalaisten joukkueiden otteita europelien vierasotteluissa yksinoikeudella!
KuPS on pelannut Veikkausliigassa hyvän kauden ja on tällä hetkellä sarjassa toisena. Jani Honkavaara on saanut joukkueen mallikkaaseen iskuun ja alkukauden vaikeudet ovat jääneet taakse. Rasmus Karjalainen siirtyi Hollannin pääsarjaan ja hänelle paikkaajaksi hankittiin suomalaisille jo aiemmin tuttu Tuco. Kuopiolaiset ovat tutustuneet vastustajaansa etukäteen ja Honkavaaran mukaan joukkue pelaa hyökkäävää jalkapalloa ja kykenee muuttamaan ryhmitystään.
FC Vitebsk ei ole aivan valkovenäläisen jalkapallon kirkkain tähti, mutta onnistui sijoittumaan viime vuonna sarjassa neljänneksi. Tällä kaudella menestys on ollut toistaiseksi tahmeampaa ja joukkue on sarjan alemmassa keskikastissa. Valko-Venäjän sarja on varsinkin kärjen osalta kivikova, joten mikään rupusakki ei todellakaan ole kyseessä. Ennakkoon arvioiden KuPS tulee saamaan kelpo vastuksen, vaikka kotona epäilemättä suosikki onkin.
Vetosuositus
Vaikka toivon suomalaisten joukkueiden menestyvän europeleissä, kertoimien valossa joutuu tässä vetämään vastapalloon. En saa karkeissa arvioissa KuPSin voitolle millään 50% todennäköisyyttä, joten pelivalintani kohdistuu valkovenäläisten venymiseen vähintään tasapeliin vieraspelissä. Vetosuositus on Aasialainen tasoitus, FC Vitebsk +0.5 kertoimella 1,98.Näin näet suomalaisjoukkueiden europelit ilmaiseksi!
lähettää RoPS:n, KuPS:n ja HJK:n matsit suorana lähetyksenä ja ilmaiseksi. Seuraa alapuolen ohjeita ja tiedät, miten pääset väijymään pelit. Ohjeet: 1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja talleta (saat ensitalletusbonuksen 100€ asti). 3. Siirry TV:n pariin ja voit aloittaa otteluiden katselun. Huomio: Jokaiseen peliin on myös tarjous vanhoille asiakkaille. Kun betsaat ottelua livenä 5 eurolla, saat automaattisesti 5€ ilmaisvedon.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin