Menestyksestä huumaantunut FIFA-pomo haluaa laajentaa naisten MM-turnausta ja tuplata palkintorahan: ”Meidän tehtävämme on pitää huoli, etteivät ihmiset unohda”
Kuva: Getty Images
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino on kiinnostunut laajentamaan naisten MM-kisat 32 joukkueen turnauksessa. Ranskassa parhaillaan pelattava turnaus on kerännyt maailmalla ennennäkemätöntä huomiota.
Esimerkiksi Englannissa maan välieräottelu USA:ta vastaan oli koko Britannian tämän vuoden katsotuin televisio-ohjelma (lue lisää).
Infantino on kutsunut parhaillaan menellään olevaa turnausta kaikkien aikojen parhaaksi naisten tasolla. FIFA-pomo on suunnittelemassa viiden vuoden suunnitelmaa laajentaa kisoja. Samalla mies haluaisi tuplata turnauksen voittajalle jaettavan palkintorahan.
Tänä vuonna MM-kullan voittaja saa 446 tuhatta euroa.
– Me emme tarvitse sitä kaikkea rahaa Sveitsin pankeissa. Heillä on ihan tarpeeksi sitä, Infantino sanoi lehdistölle.
– Tämä MM-turnaus on hieno asia, mutta ihmiset unohtavat vielä sen ja siirtyvät muihin asioihin. Meidän tehtävämme on pitää huoli siitä, etteivät ihmiset unohda sitä.
– Pyydän siksi tätä Fifan neuvostolta ja muilta jäseniltämme, jotka ovat auttaneet kasvattamaan naisten jalkapalloa.
– Tuplasimme jo palkintorahan tähän MM-turnaukseen. Aiomme tehdä sen uudelleen seuraaviin kisoihin. Olen hyvin luottavainen, että pystymme tekemään sen. Meidän on kuitenkin toimittava nopeasti, jos aiomme tehdä sen jo vuonna 2023.
Seuraavalle vuoden 2023 MM-turnaukselle haetaan vielä emäntämaata. Aiemmin 24 joukkueen kisoiksi suunniteltu turnaus saattaa saada vielä lisäjoukkueita.
Infantino suunnittelee myös naisille omaa seurajoukkueiden MM-turnausta.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajien Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa